Anja Tulenheimo-Takki: puhe sukuseuran tapaamisessa Kangasalla 2010

AGATHON MEURMANIN SUKUSEURA

Anja Tulenheimo-Takki:

KESÄPÄIVÄ KANGASALLA 29.8.2010

TERVETULOA

Rakkaat sukulaiset,
Agathon Meurmanin sukuseuran puolesta toivotan teidät lämpimästi tervetulleiksi kesäiseen tapaamiseemme Kangasalle.

Aloitamme kokoontumisemme täällä KANGASALAN KIRKOSSA, esivanhempiemme kotikirkossa. Täällä on monet sukulaiset eri polvissa vihitty avioliittoon, kastettu lapset, päästy ripille ja siunattu haudan lepoon.

Kirkko on noin 250 vuoden ikäinen. Sen vanhin osa valmistui 1760-luvulla. Tämä ei kuitenkaan ole Kangasalan vanhin kirkko. Tätä ennen oli kirkko LIUKSIALAN KARTANON mailla. Liuksiala tunnetaan historiassa etenkin siitä, että siellä on asunut kuningatar, oikeastaan leskikuningatar tai entinen kuningatar Kaarina Maununtytär.

Kun kuningas Kustaa Vaasa kuoli vuonna 1560 vallan peri hänen vanhin poikansa Eerik XIV. Eerik oli ihastunut Kaarina-nimiseen talonpoikaistyttöön ja kutsutti hänet hoviinsa. Ajan tavan mukaan Eerik kosiskeli vaimokseen ulkomaisten kuningashuoneiden tyttäriä mutta huonolla onnella. Niinpä hän vihitytti Kaarinan vaimokseen heinäkuun alussa 1568 ja kruunautti hänet Ruotsin kuningattareksi. Tuolloin heillä oli jo tytär ja poika. Alhaissäätyisen naisen korottaminen kuningattaren asemaan herätti aatelistossa voimakasta vastarintaa. Kun olot olivat muutenkin levottomat, Eerikin veljet nousivat kapinaan ja ottivat Eerikin vangiksi jo saman vuoden syyskuussa. Kuninkaaksi nousi nuorempi veli Juhana III.

Eerik perheineen lähetettiin vankeuteen ensin Turun linnaan. Myöhemmin hänet eristettiin perheestään ja siirrettiin Ruotsin puolelle vankilaan. Hän kuoli vankeudessa vuonna 1577. Tuolloin kuningas Juhana III antoi Kaarinalle Liuksialan kartanon, jossa kaarina vietti loppuelämänsä. Hän kuoli vuonna 1612 eli ehti asua Liuksialassa noin 35 vuotta.

LIUKSIALA MEURMANEILLE
Yli 200 vuotta myöhemmin kartanon osti kapteeni Carl Otto Meurman, jonka vaimo oli Amalia Lovisa Arwidsson. Amalia Lovisan veli oli Adolf Ivar Arwidsson, yksi historiamme tunnetuista kansallisista herättäjistä.

Carl Otto ja Amalia Lovisa saivat 7 tytärtä ja kaksi poikaa. Tyttäristä kaksi kuoli aivan pieninä. Amalia itse kuoli 1832, jolloin lapsista nuorin Agathon oli vain 6 – vuotias. Taloutta hoitamaan saatiin tuolloin vanhimpien tytärten avuksi Carl Oton isän toinen puoliso Maria Lovisa Meurman ja Liuksialaan muutti asumaan myös hänen poikansa eli Carl Oton velipuoli Constantin Meurman.

Perheen vanhempi poika Otto Adolf Daniel, (s. 1817) lähti aluksi sotilasuralle kuten isänsäkin. Hän opiskeli mm Pietarissa, jossa tutustui läheisesti Suomen ministerivaltiosihteeri Armfeltiin. Kun Otto oli vuonna 1847 hoidattamassa terveyttään Turussa Kupittaan kylpylässä hän tutustui ja rakastui 11 vuotta nuorempaan Matilda von Troiliin. He solmivatkin avioliiton 1848 morsiamen kotona Vähä-Heikkilän kartanossa Turussa. Otto kuitenkin kuoli vain parin vuoden avioliiton jälkeen 33 vuotiaana syyskuussa 1850 ollessaan työmatkalla Tukholmassa enonsa Adolf Ivar Arwidssonin luona. Otolle ja Mathildalle oli vuonna 1848 syntynyt tytär Bertha ja noin kuukausi Oton kuoleman jälkeen toinen tytär Ottilia. Nuori leski Matilda piti selvänä, että Otto tulisi haudata kotiseutunsa multiin Kangasalle vanhempiensa viereen ja samalla Mathilda ilmoitti haluavansa aikanaan itsekin tulla sinne haudatuksi. Leskeksi jäätyään hän muutti vanhempiensa kotiin Turkuun Vähä-Heikkilään.

Maaliskuussa 1853 sattui Vähä-Heikkilässä järkyttävä tulipalo, jossa Matilda ja vanhempi tytär Bertha menehtyivät. – Onnettomuus herätti tuon ajan Suomessa valtavasti huomiota. Lehdet kirjoittivat siitä laajasti ja Hovimaalari Robert W. Ekman, joka on maalannut mm Turun Tuomiokirkon kuorissa olevat maalaukset ja joka oli ollut paloa edeltävänä iltana vierailulla von Troilien luona, maalasi Matildasta ja Bertasta kauniin taulun. Sakari Topelius julkaisi lehdessään Helsingfors Tidningarissa tapauksen johdosta muistorunon.

Oton nuorempi veli, meidän esi-isämme Agathon oli ottanut Liuksialan isännyyden ja ryhtynyt sitä viljelemään.

KANGASALAN KIRKKOHERRA
Kangasalle oli vuonna 1852 Tullut Eurajoelta kirkkoherraksi rovasti Henrik Tallqvist. Hänen puolisonsa oli arvokas aatelinen nainen Antoinette Lovisa Gustava Stjernvall. Perheessä oli, paitsi pieniä lapsia ”kaksi varsin ihanaa, naimaiän kynnyksellä olevaa tytärtä”. Vanhempaan näistä Agathon mieltyi ja tunne oli molemminpuolinen. Agathon on muistelmissaan kertonut onnistuneesta kosioretkestään, että hän oli kyytipoikana toimineelle renki- Kallelle tokaissut: ”No Kalle, nyt naidaan pappilasta”. ”Kyllä se ajoa lisää” vastasi Kalle tallirengin näkökulmasta.

ALINEN JA AGATHONIN LAPSET

Alinelle ja Agathonille syntyi kaikkiaan 12 lasta, joista pienet kaksostytöt Amalia ja Maria kuolivat vain päivän ikäisinä. Kolme vanhinta lasta oli tyttöjä, sitten syntyi viisi poikaa ja lopuksi vielä kaksostytöt. Vanhimmalle tyttärelle annettiin nimi Vähä-Heikkilän palossa traagisesti kuolleen serkun Berthan mukaan. Tämänkin Bertan kohtalo oli surullinen: Kun hän oli Roineen jäällä luistelemassa pikkusiskojensa kanssa, jää petti heidän allaan. Bertha onnistui kannattelemaan siskoja kunnes nämä vedettiin kuiville mutta itse hän perheen suureksi murheeksi hukkui.

Muut lapset (Minna, Hilda, Otto, Alfred, Ivar, Werner (Wänni, Jalmari, Ines ja Helmi) kasvoivat aikuisiksi ja perustivat omat perheensä ja heidän jälkeläisiään meillä onkin täällä tänään melkoinen joukko. Jälkeläisten lukumäärää tuskin kukaan osaa sanoa. Suurin joukko on toisiksi vanhimman tyttären Minna Thulén jälkeläiset, joita summittaisen laskelmani mukaan on syntynyt lähes 300.

Me olemme kokoontuneet Kangasalle muistelemaan esivanhempiamme ja heidän elämäntyötään ja tutustumaan heidän viimeisiin leposijoihinsa.

Agathon Meurmanin sukuseuran tehtävänä on sääntöjen mukaan mm vastata vanhojen Meurmanien haudasta. Siihen liittyvät hautakivet on viime vuonna kunnostettu ja olikin yhdistyksen tuon vuoden taloudellisesti suurin ponnistus. Nyt hautakivissä olevat kirjoitukset on jälleen luettavissa ja hauta muutenkin asianmukaisessa kunnossa.

On tärkeätä arvostaa sitä, mitä aikaisemmat sukupolvet ovat saaneet aikaan mutta pelkästään sen varassa ei tietenkään voi elää. On tärkeätä katsoa eteenpäin, rakentaa tulevaisuutta ja viedä viestiä eteenpäin.

Mutta älkäämme eläkö pelkästään menneisyydessä – tai tulevaisuudessakaan – eletään tätä päivää. Vaikka täällä on paljon entuudestaan tuttuja sukulaisia, taitaa olla niin, että sitä suurempi joukko on suvun laajetessa aikaisemmin tuntemattomia. Toivon, että voisimme käyttää tämän tilaisuuden hyväksemme ja tutustua uusiinkin sukulaisiin. Jospa jokainen ottaisi tavoitteekseen vaikkapa viiteen uuteen sukulaiseen tutustumisen.

Näissä merkeissä toivotan meille kaikille onnellista kesäpäivää Kangasalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *