Irja Martonen o.s. Liuksiala
s. 9.7.1899
k. 17.7.1981
Irja Liuksiala, jota kutsuttiin lempinimillä Iiju ja Iime, työskenteli koko ikänsä konekirjoittajana. Hän aloitti kirjoittamisen Helsingin kaupungin leipä- ja maitokonttorissa, siirtyi sitten maanmittaushallitukseen ja sieltä vuonna 1928 korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1966.
Korkeimmasta hallinto-oikeudesta, sen ollessa talvisodan aikana evakuoituna Lapualle, Iiju löysi tulevan aviomiehensä K.V. Martosen. Heidät vihittiin jo keväällä 1940. Avioliittonsa ajan Martoset asuivat Helsingissä Oksasenkadulla yhdessä Irjan iäkkään isän Alfred Liuksialan kanssa.
Irja Martosen harrastuspiiriin kuului toiminta sotilaskotijärjestössä vihreiden sisarten parissa. Hän oli aikanaan Sotilaskotiliiton rahastonhoitaja. Myöhemmin hän otti osaa rajaseututoimintaan kälynsä Viivi Liuksialan seurassa ja apuna.
Irja Martonen oli luonteeltaan hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Hän viihtyi kotonaan vanhojen perintöesineiden parissa kuten aikanaan äitinsä Julia Liuksiala. Hän oli hyvin sukurakas ja piti tiiviisti yhteyttä niin omiin kuin miehensä sukulaisiin.
Irja Martosen tunnuslauseena oli ajatus, jonka mukaan ihmisen arvo riippui hänestä itsestään. Tätä hän monasti terotti läheisilleen, etenkin pojalleen.
Kaarlo Vilho (K.V) Martonen
s. 2.9.1881
k. 7.2.1949
K.V.Martonen oli eteläpohjalaista talonpoikaissukua. Hän piti itseään vaasalaisena – joutuipa hän elämään ja asumaan missä muualla tahansa. Hän tuli sukunsa ensimmäisenä ylioppilaaksi vuonna 1899 Vaasan lyseosta. Hän suoritti ylemmän hallintotutkinnon Helsingin Yliopistossa.
K.V.Martonen toimi aluksi eri tehtävissä Vaasan, Kuopion sekä Turun ja Porin läänin lääninhallituksissa ja hoiti välillä nimismiehen tehtäviä Etelä-Pohjanmaalla. Vaasan läänin maaherrana hän oli vuosina 1930-38. Virkauransa loppuajan hän hoiti vanhemman hallintosihteerin virkaa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
K.V.Martonen oli jo nuorena oppinut purjehdustaidon isänsä opastuksella. Purjehduksiin Pohjanlahdella kuluivat hänen kesänsä. Vasta sitten, kun hänen voimansa iän myötä hupenivat, hän joutui luopumaan harrastuksestaan ja viimeisestä purjeveneestään ’Kertusta’. Se tapahtui pian jatkosodan päättymisen jälkeen. Kiintymyksestään merielämään hän ei koskaan luopunut, sillä aina viimeisiin vuosiinsa asti hän innostuneesti rakenteli purjeveneiden pienoismalleja.
Musiikki, etenkin pianon soittaminen oli K.V.Martoselle läheistä. Hän esiintyi säestäjänä pienemmissä tilaisuuksissa, muun muassa joissakin Meurman-suvun juhlissa. Viuluakin hän soitti kotioloissa.
K.V.Martonen oli virkamiehenä tarkka ja täsmällinen. Illanviettoihin ja seurusteluun otti mielellään osaa. Häntä pidettiin hauskana seuramiehenä, joka ilahdutti ystäväpiiriään soitolla ja laululla.