Irja ja Kaarlo Martonen

Irja Martonen o.s. Liuksiala

s.  9.7.1899

k. 17.7.1981

 

Irja Liuksiala, jota kutsuttiin lempinimillä Iiju ja Iime, työskenteli koko ikänsä konekirjoittajana. Hän aloitti kirjoit­tamisen Helsingin kaupungin leipä- ja maitokonttorissa, siirtyi sitten maanmittaushallitukseen ja sieltä vuonna 1928 korkeim­paan hallinto-oikeuteen. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1966.

 

Korkeimmasta hallinto-oikeudesta, sen ollessa talvisodan aikana evakuoituna Lapualle, Iiju löysi tulevan aviomiehensä K.V. Martosen. Heidät vihittiin jo keväällä 1940. Avioliittonsa ajan Martoset asuivat Helsingissä Oksasenkadulla yhdessä Irjan iäkkään isän Alfred Liuksialan kanssa.

 

Irja Martosen harrastuspiiriin kuului toiminta sotilaskotijär­jestössä vihreiden sisarten parissa. Hän oli aikanaan Sotilas­kotiliiton rahastonhoitaja. Myöhemmin hän otti osaa rajaseutu­toimintaan kälynsä Viivi Liuksialan seurassa ja apuna.

 

Irja Martonen oli luonteeltaan hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Hän viihtyi kotonaan vanhojen perintöesineiden parissa kuten aikanaan äitinsä Julia Liuksiala. Hän oli hyvin sukurakas ja piti tiiviisti yhteyttä niin omiin kuin miehensä sukulaisiin.

 

Irja Martosen tunnuslauseena oli ajatus, jonka mukaan ihmisen arvo riippui hänestä itsestään. Tätä hän monasti terotti lähei­silleen, etenkin pojalleen.

 

 

Kaarlo Vilho (K.V) Martonen

s. 2.9.1881

k. 7.2.1949

 

K.V.Martonen oli eteläpohjalaista talonpoikaissukua. Hän piti itseään vaasalaisena – joutuipa hän elämään ja asumaan missä muualla tahansa. Hän tuli sukunsa ensimmäisenä ylioppilaaksi vuonna 1899 Vaasan lyseosta. Hän suoritti ylemmän hallintotut­kinnon Helsingin Yliopistossa.

 

K.V.Martonen toimi aluksi eri tehtävissä Vaasan, Kuopion sekä Turun ja Porin läänin lääninhallituksissa ja hoiti välillä nimismiehen tehtäviä Etelä-Pohjanmaalla. Vaasan läänin maaher­rana hän oli vuosina 1930-38. Virkauransa loppuajan hän hoiti  vanhemman hallintosihteerin virkaa Korkeimmassa hallinto-oikeu­dessa.

 

K.V.Martonen oli jo nuorena oppinut purjehdustaidon isänsä opastuksella. Purjehduksiin Pohjanlahdella kuluivat hänen kesänsä. Vasta sitten, kun hänen voimansa iän myötä hupenivat, hän joutui luopumaan harrastuksestaan ja viimeisestä purjeve­neestään ’Kertusta’. Se tapahtui pian jatkosodan päättymisen jälkeen. Kiintymyksestään merielämään hän ei koskaan luopunut, sillä aina viimeisiin vuosiinsa asti hän innostuneesti rakente­li purjeveneiden pienoismalleja.

 

Musiikki, etenkin pianon soittaminen oli K.V.Martoselle läheis­tä. Hän esiintyi säestäjänä pienemmissä tilaisuuksissa, muun muassa joissakin Meurman-suvun juhlissa. Viuluakin hän soitti kotioloissa.

 

K.V.Martonen oli virkamiehenä tarkka ja täsmällinen. Illanviet­toihin ja seurusteluun otti mielellään osaa. Häntä pidettiin hauskana seuramiehenä, joka ilahdutti ystäväpiiriään soitolla ja laululla.