Siiri ja muut ”Ignatiuksen tytöt”

Siiri Maria Ignatius – katso tarkemmat tiedot  kohdasta Eino ja Siiri Tulenheimo (Minnan sukuhaara)

Lapsuudessaan Ignatiuksen tytöt asuivat ja kävivät koulua Raumalla. Aline Meurmanin eläessä he viettivät monta kesää Liuksialassa. Ainon kertoman mukaan Aline-mummu ihan vaati heitä tulemaan ja väitti ettei hänellä ole kesää lainkaan, elleivät Ignatiuksen tytöt tule. Mummu Alinen ja isä Reinholdin kuoltua Hilda Ignatiukselle rakennettiin huvila Pikku-Liuk­sialaan ja siitä tuli Ignatiuksen sisarusten aikuisiän monivuo­tinen kesänviettopaikka.

Leskeksi jäätyään Hilda Ignatius jo aikuistuneine tyttärineen muutti Raumalta Helsinkiin, ensin vuokra-asuntoon ja vuonna 1908 Suvantolaan,  jonka rakennuttamiseen oli hänen Werner-veljensä osallistunut. Pietarinkadun ja Neitsytpolun kulmassa sijaitsevasta Suvantolasta useat Hildan ja Wernerin eli Vännin jälkeläisetkin kolmannessa ja neljännessäkin polvessa ovat saaneet kodin itselleen. Myös Minna Thulé asui siellä jonkin aikaa.

Sisarusten perheiden välillä oli vilkasta kanssakäymistä. Sitä helpotti se, että keittiöporras oli molemmilla sama. Kun Eino ja Siiri lapsineen muuttivat Suvantolaan vuonna 1932, sukulais­ten määrä talossa edelleen kasvoi. Siiri ja Eino asuivat talos­sa molemmat kuolemaansa saakka. Tapana oli, että sukulaiset pistäytyivät juttelemassa toinen toistensa luona.

Ignatiuksilla kävi usein vieraita. Kullakin perheen jäsenellä oli omat tuttavansa ja yhteisinä ystävinä entisiä raumalaisia. Elvi ja Aino muuttivat Suvantolasta Munkkiniemeen vuonna 1953 ja sieltä myöhemmin Meilahteen Mannerheimintielle.