Katri ja Paavo Virkkunen

 

 

Katri Naemi Virkkunen o.s.Thulé

s.  6. 7.1881

k. 21.11.1953

 

Katri Virkkunen oli Minna ja B.A. Thulén toinen lapsi. Hän eli lapsuutensa Kangasalla ja omaksui kodistaan vahvan uskonnolli­sen ja kansallisen elämänkatsomuksen. Hän sai päästötodistuksen Tampereen tyttökoulusta vuonna 1897 ja valmistui käsityönopet­tajaksi Helsingissä vuonna 1903. Käsityön opettajana Kangasalan kansanopistossa hän ehti toimia vain vähän aikaa, sillä vuonna 1904 hän solmi avioliiton Paavo Snellmanin (sittemmin Virkku­nen) kanssa. Elämäntyönsä hän suoritti papinemäntänä ja seitse­män lapsen äitinä.

 

Koti perustettiin ensin Helsinkiin mutta vuonna 1918 perhe muutti Ilmajoelle. Siellä varsinaisesti alkoi Katrin aktiivinen sosiaalinen toiminta ja seurakuntatyö, joka merkittävästi täydensi Paavo Virkkusen kirkkoherranviran hoitoa. Katri osal­listui seurakun­nan eri tehtäviin. Hän oli Mannerheimin lasten­suojelu­liiton paikallisosaston perustajia ja toimi mm. sotaor­pojen auttami­seksi. Tätä toimintaa hän jatkoi parikymmentä vuotta myöhemmin Helsingissä toimiessaan lastensuojeluliiton sotakum­mivaliokun­nas­sa. Hän oli mukana perustamassa Ilmajoelle koti­talousva­liokun­taa, jonka oli määrä edistää puutarhanhoitoa ja kehittää taloustöitä.

 

Pappilan virkataloon kuului myös viljelyksiä ja emännän ominai­suudessa Katri joutui johtamaan maalaistaloutta. Siihenkin hän oli saanut kotoaan valmiuden. Maalaispappila oli kristillisten ja muidenkin kulttuurityöntekijöiden kiinnekohta ja useimmiten myös majapaikka. Täten hän joutui hoitamaan jatkuvan vierastul­van ja osallistumaan moniin kulttuuririentoihin.

 

Vuonna 1926 muutettiin Helsinkiin, Eteläiseen suomalaiseen seurakuntaan, missä Katrin toiminta jatkoi tuttuja latuja. Erikoistehtäväksi muodostui lukuisien maassamme vierailleiden pohjoismaisten ja saksalaisten teologien emännöiminen. Toinen uusi kiinnostava työmuoto oli Papinemäntien yhdistys, jonka johtokunnan jäsenenä hän oli järjestämässä kokouksia eri puo­lille maata.

 

Katri oli luonteeltaan vaatimaton ja sydämellinen ihminen ja saavutti paljon kiintymystä lähimmäistensä keskuudessa niin seurakunnassa kuin muuallakin.

 

Katrin ja Paavon viimeinen leposija on Helsingin Hietaniemessä.

 

 

 

 

Paavo Virkkunen (vuoteen 1906 Snellman)

s. 27.9.1874

k. 13.7.1959

 

Paavo Virkkusen vanhemmat olivat lääninrovasti Gustaf Adolf Snellman ja Hilma Aurora Forsman.

 

Paavo valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta vuonna 1892, siirtyi Helsingin yliopistoon, jossa suoritti filosofian kandi­daatin tutkinnon vuonna 1896 sekä teologian kandidaatin ja lisensiaatin oppiarvot vuosina 1903 ja 1905. Vuonna 1907 hän väitteli teologian tohtoriksi. Hänen väi­töskirjan­sa aihe oli Der Anfang des Adrianischen Streites. Vuosina 1901, 1903 ja 1909 hän teki opintomatkoja Saksaan ja Sveitsiin. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1903. Opiskeluaikanaan Paavo osallistui yliop­pilaskunnan toimintaan useissa eri tehtävissä. Hän kuului tenorina Y.L:ään.

 

Uransa uskonnon opettajana hän aloitti vuonna 1904, siirtyi seuraavana vuonna Suomalaisen normaalilyseon yliopettajaksi ja toimi koulun rehtorina vuosina 1908-18. Hän toi kouluun entistä ankaramman ja korkeampaan moraaliin tähtäävän hengen. Erityi­ses­ti hän pyrki kitkemään lunttauksen ja tupakanpolton. Hän toteutti toverikunta-asteella oppilaiden itsehallinnon, jossa oppilasneuvosto valvoi järjestystä ja esitti rangaistukset. Kokeilu jatkui hänen rehtorikautensa ajan. Hän hankki kouluun kauniit B.A. Thulén valmistamat urut. Lisäksi hän aloitti koululaisten kristilliset kesäkokoukset.

 

Kirkon palvelukseen Paavo Virkkunen siirtyi vuonna 1918 ja toimi yhteensä 33 vuotta kirkkoherrana, ensin Ilmajoella sekä vuodesta 1926 Helsingin Eteläisessä suomalaisessa seurakunnassa  vuonna 1951 tapahtuneeseen eläkkeelle siirtymiseensä asti. Ilmajoen seurakunta oli ollut lähes 10 vuotta ilman vakinaista esimiestä, joten maaperä oli otollinen toiminnan elvyttämiseen ja sellaista tapahtuikin runsaasti. Helsingissä nuorisotoiminta oli erityisen lähellä hänen sydäntään ja hän sai iloita, että moni seurakuntanuori omaksui myöhemmin papin kutsumuksen. Hänet valittiin lukuisiin kirkollisiin hallinto- ja johtotehtäviin mm. lääninrovastiksi.

 

Paavo Virkkusen valtiollinen toiminta alkoi vuonna 1913 Van­hasuomalaisessa ja jatkui Kokoomuspuolueessa. Eduskun­nas­sa hän vaikutti yhteensä 29 vuotta ja niistä kuusi puhemiehenä ja kymmenen 1. tai 2.varapuhemiehenä. Hän saavutti erinomaisen rutiinin. Ruotsinkielen ja terminologian taitajana hän kykeni suoralta kädeltä sanelemaan eduskunnan päätökset ruotsiksi eikä hidasta kielenkääntäjää tarvittu. Hän toimi opetusministerinä vuosina 1930-31 Svinhufvudin hallituksessa.

 

Paavo Virkkusen laaja kirjallinen toiminta käsitti aluksi oppikirjoja, pedagogisia julkaisuja ja nuorisolle kohdistettuja kirjasia. Myöhemmin hän kirjoitti ja toimitti lukuisia uskon­nol­lisia kirjoja (Sisäisiä aarteita I-III, Saarnakokoelma: Henki ja elämä, Vaeltakaa hengessä, Tosielämä, Hengen hedelmä, Rukouskirja, Mahdollinen ja mahdoton, Etsimääni ja löytämääni).

Edelleen hän kirjoitti kolmiosaisen Agathon Meurmanin elämäker­ran ja muistelmateokset ”Kahden sataluvun vaiheilta” ja ”Itse­näisen Suomen alkuvuosikymmeniltä”.

 

Paavo Virkkunen oli monessa mukana mutta hänen elämäntyönsä pääpanos oli uskonnollisella alalla. Hänellä oli myös vastusta­jia eikä hän kaihtanut kiivastakaan polemiikkia asian niin vaatiessa mutta vastustajansa parjaamiseen hän ei syyllistynyt. Hänelle oli ominaista suuri työtarmo ja aktiivisuus, myönteinen elämänasen­ne ja optimismi.