Mauri Olavi Meurman
s. 19.7.1893
k. 1.11.1969
Olavi Meurman kirjoitti vuonna 1942 lapsuudestaan seuraavaa:
”Vanhempieni muutettua Karjalaan alkavat ensi muistoni Pitkärannasta. Siellä Alasavotalla leikin pikkupoikana veljieni kanssa intiaania, rakensimme joen rannalle n.k. Kinkoon kaupungin ja seurustelimme seudun insinööriperheiden ja virkailijoiden lasten kanssa. Uimassa käytiin isäni jokeen raivaamassa ”Betesdan” lammikossa tai kaivosrännin alle tehdyssä kauhean kylmässä suihkussa. Harrastin myös Virkku-hevosellamme ratsastusta ja luin äitini johdolla aapisen ja muut alkeisluvut.”
”Suomalaisen normaalilyseon I lk aloin käydä 1903. Tulirokon jälkeen keväällä 1908 menetin kuuloni oikeasta korvasta. Koulutovereitteni kanssa perustimme useita seuroja, joista ”Sara- seura” oli pitkäikäisin luonnontieteellinen seura.
Sen kokouksia pidettiin yhtämittaa ja jo alaluokilla pidin esitelmiä mm. Darvinismista ym. luonnontieteelliseltä aloilta.”
Olavin kiinnostus luonnontieteisiin pohjautuu näin jo lapsuuteen. Tultuaan vuonna 1912 ylioppilaaksi hän alkoi opiskella kasvitiede pääaineenaan ja suoritti vuonna 1916 filosofian kandidaatin tutkinnon. Maisteriksi vihkimisen jälkeen vuonna 1919 Olavi toimi ensin Agros Oy:n kasvinjalostuslaitoksen johtajana ja siirtyi kahta vuotta myöhemmin Suomen Kylvösiemen Oy:n kasvinjalostuslaitoksen osastonjohtajaksi. Vuonna 1924 hän stipendin turvin tutustui puutarhakasvikoetoimintaan Tanskassa. Samalla hän jatkoi soluopillisia tutkimuksia ja kirjoitti väitöskirjaansa. Hän väitteli vuonna 1925 ja suoritti samana vuonna lisensiaattitutkinnon. Väitöskirja koski koko biologian kannalta tärkeää kysymystä esiintyykö kasvikunnassa sukupuolen määrääviä kromosomeja. Filosofian tohtoriksi vihkimisen jälkeen vuonna 1926 Olavi nimitettiin dosentiksi maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan alanaan sovellettu perinnöllisyysoppi. Hän oli vuonna 1928 Rockefeller-säätiön stipendiaattina Cornell-yliopistossa Yhdysvalloissa ja puutarhatieteellisessä John Innes-instituutissa Englannissa.
Olavin oltua pari vuotta Pohjois-Hämeen kasvinviljelyskoeaseman johtajana hankittiin vuonna 1927 hänen myötävaikutuksellaan Yltöisten kersantin virkatalo Piikkiössä. Tämä muutettiin vuoden 1935 alusta Maatalouskoelaitoksen puutarhaosastoksi, jolloin Olavi laitoksen johtajana sai professorin arvon. Tuon laitoksen kehittäminen muodostui Olavi Meurmanin pääasialliseksi elämäntehtäväksi.
Olavin toimesta Yltöisiin perustettiin soluopillinen laboratorio, jossa monet nuoret tutkijat saivat pätevää ohjausta. Olavi jatkoi myös opintomatkojaan ulkomaille. Vuonna 1948 hän tutustui Yhdysvalloissa ja Kanadassa erityisesti hedelmäpuiden
ja marjapensaiden viljelyyn ja toi Suomeen kokeiltaviksi uusia lajeja ja lajikkeita, jotka sitten tulivat jatkuvaan viljelyyn muuallakin. Tällaisia olivat avomaan viinirypäleet, pensasmustikat, amerikkalaiset makeat kirsikat y.m.
Olavi Meurmanin kuoltua totesi hänen elinikäinen ystävänsä, professori Harry Waris Suomalaisen tiedeakatemian kokouksessa pitämässään muistopuheessa mm: ”…kaikkeen mihin hän ryhtyi, olipa sitten kysymys tieteen tai käytännön alasta, hän syventyi aina erittäin innostuneena saavuttaen siten kuulijoiden mielenkiinnon. Hänen käytännöllisyyttään todistaa sekin, että hän sai koelaitoksen valtiolle tuloa tuottavaksi. Olavin persoonallisuudelle oli ominaista vilkkaus, nopeaälyisyys ja tahdonvoima ja hän toteutti suunnitelmansa määrätietoisesti käyttäen luonnonlahjansa täysin mitoin tieteen ja käytännön hyväksi. Siten hänestä tuli alallaan yksi maamme tunnetuimmista tiedemiehistä.”
Olavi oli lukuisten sekä kotimaisten että kansainvälisten tieteellisten seurojen aktiivinen jäsen mm. Suomalaisen tiedeakatemian apujäsen vuodesta 1929 ja vakinainen jäsen vuodesta 1945. Hän oli Suomen perinnöllisyystieteellisen seuran perustajajäsen ja puheenjohtaja 10 vuoden ajan. Ruotsin maatalousakatemia kutsui hänet jäsenekseen vuonna 1948. Hän oli useiden yhdistysten kunniajäsen ja sai elämänsä aikana monia kunnianosoituksia. – Olavi toimi mm. marsalkka Mannerheimin asiantuntijana tämän perustaessa hedelmätarhaa Kirkniemen kartanoon.
Olavi jäi laitoksen johtajan tehtävästä eläkkeelle vuonna 1960.
Luonteeltaan Olavi oli vilkas, joskus jopa tulinen, optimistinen ja helposti seuran keskipiste. Hän harrasti matkustelua, koristekasveja ja autoilua hankittuaan auton jo 1920-luvulla. Skruuvin peluu oli hänelle rakas harrastus.
Xenia (Enni) Meurman o.s.Eriksson
s. 9.10.1897
k. 7. 3.1987
Enni Eriksson syntyi Porvoossa perheeseen, jossa oli kaksi vanhempaa sisarta, Svea ja Zaida. Isä oli merikapteeni Erik Konstantin Eriksson Ahvenanmaan Flakasta ja äiti kirvesmiehen
tytär Sigrid Aline Oikarinen (myöhemmin Liljeroos) Nurmeksesta. Perheellä oli Ennin syntymän aikaan maatila Porvoon lähellä. Isän ollessa merillä äiti hoiti maataloutta ja kotia. Ennin ollessa nelivuotias koko perhe teki yhteisen matkan isän laivalla Englantiin, josta hankittiin Ennin rakkain nukke Gurli, jonka hienoudella ei ollut määrää ja jolla muun muassa oli oma vuode.
Enni kuljetettiin sisarustensa kanssa päivittäin hevoskyydillä Porvooseen kouluun. Sittemmin perhe muutti ensin Porvoon kaupunkiin ja muutaman vuoden jälkeen ostettiin Piikkiöstä Tuorlan kartano. Tästä oli kuitenkin raskaiden ylläpitokustannusten takia luovuttava ja muutaman Turussa vietetyn vuoden jälkeen perhe hankki Paraisilta Kapellstrand-nimisen tilan.
Enni kävi näihin aikoihin Turussa Heurlinin tyttökoulua. Keskikoulun jälkeen hän pyysi saada lopettaa koulunkäynnin ryhtyäkseen maatilan hoitajaksi. Hän huomasi syksyllä kuitenkin tehneensä erehdyksen mutta isä ei enää suostunut Ennin toivomukseen saada jatkaa ylioppilaaksi. Kerran tehtyä päätöstä ei isän mielestä enää saanut peruuttaa! – Enni sai sitten toimittaa kotiaskareita mutta hänelle uskottiin myös Kapellstrandin suuren puutarhan hoito, mikä merkitsi hänelle paljon.
Sittemmin Enni pääsi Lepaan puutarhaopistoon. Sieltä valmistuttuaan hän sai paikan aluksi Siemenkauppa Hortuksen konttorissa, josta siirtyi puutarhuriksi Suomen Kylvösiemen Oy:n palvelukseen Järvenpäähän. Siellä hän tutustui tulevaan mieheensä, silloin tutkimusjohtajana toimineeseen Olavi Meurmaniin.
Enni hoiti kasvavaa perhettään ja Yltöisten isoa taloutta osallistuen kesäisin sen puutarhan hoitoon. Vaihtelua toivat vilkas seuraelämä ja muutamat ulkomaanmatkat. Talvisin Enni harrasti kutomista.
Sodanuhkan synkkien pilvien kohottua Euroopan taivaalle Enni liittyi rauhanliikkeeseen ja osallistui mm. rauhankongressiin Tukholmassa. Pojilla ei kotona saanut olla sotaleluja, tinasotilaita jne. Talvisodan ajan Yltöisiin oli evakuoituna useita turkulaisperheitä. Sodan jälkeen perheeseen otettiin kaksi sodan takia orvoksi jäänyttä tyttöä, Anja ja Anelma, joille Enni halusi olla hellä äiti ja antaa turvallisen kodin. Tytöt kotiutuivat perheeseen ja ovat olleet mukana niin iloissa kuin suruissa.
Leskeksi jäätyään Enni asui perheen Mörri-kodissa, jossa hän otti aina sydämellisesti vastaan perheen jäsenet, omaiset ja ystävät. Eläkkeestään hän teki jatkuvasti lahjoituksia mm. Suomen Punaiselle Ristille.
Enni Meurmanille oli ominaista rakkaus luontoon ja puutarhaan. Samoin kyky myötäelää kanssaihmistensä vaikeuksissa oli hänelle tunnusomaista. Hän oli vaatimaton eikä koskaan halunnut huomiota osakseen.