Otto-Iivari Meurman
s. 4.6.1890
k. 1994
Otto-Iivari Meurman syntyi Ilmajoella. Hän suoritti ylioppilastutkinnon Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa vuonna 1908. Ylioppilaaksi tultuaan hän opiskeli vuoden piirustusta Helsingin Yliopistossa ja muovailua Ateneumissa ja aloitti vuonna 1909 arkkitehtiopinnot ”Polyteekissa”. Valmistuttuaan vuonna 1914 hän sai työtä Eliel Saarisen toimistossa, jossa päätyi erikoistumaan asemakaavoitukseen. Myös puutarhakaupunki-aate kiinnosti häntä. Sitten hän siirtyi Birger Brunilan toimistoon ennenkuin perusti oman Cara Lindgrenin kanssa. Vuonna 1917 Otto-I toimi Suomen ensimmäisen asuntonäyttelyn komissaarina.
Seuraavana vuonna hänestä tuli Viipurin kaupungin ensimmäinen asemakaava-arkkitehti ja hän paneutui laajojen esikaupunkien saneeraukseen. Vuonna 1937 hän siirtyi Helsinkiin, ensin Rakennushallitukseen ja vuonna 1940 Teknillisen Korkeakoulun ensimmäiseksi asemakaavaopin professoriksi. Otto-I jäi täysin palvelleena eläkkeelle 1959 mutta jatkoi opettamista Ouluun perustetussa uudessa tiedekunnassa, kunnes sinne saatiin vakituinen professori. Hän oli Oulun yliopiston ensimmäisen konsistorin jäsen vuosina 1959-62. Hänen panoksensa oli ratkaiseva sille, että Teknilliselle Korkeakoululle saatiin tilat Otaniemeen.
Virkansa ohella Otto-I:lla oli yksityinen arkkitehtitoimisto ensin Viipurissa ja sitten Helsingissä aina vuoteen 1968. Se suunnitteli asemakaavoja kaupunkeihin ja kauppaloihin eri puolilla maata, mm. kaikkiin Viipurin läänin kauppaloihin. Otto-I oli myös Tapiolan ensimmäinen kaavoittaja. Viimeinen työ oli Oulaisten asemakaava vuonna 1968. Otto-Iivari Meurmania on sanottu ”Suomen asemakaavoituksen isäksi”.
Otto-I on tehnyt lukuisia opinto- ja kongressimatkoja, pisimmän vuonna 1929 yhdessä Toini-puolison kanssa Roomaan, myöhemmin Englantiin sekä Saksaan ja Itävaltaan.
Vapaussotaan Otto-I osallistui jäänsärkijä Volynetzin valtauksessa ja saksalaisten tulkkina. Myöhemmin Viipurissa hän suoritti insinööriupseerikurssin ja toimi suojeluskunnan ikämieskomppanian päällikköna. Talvisotaan Otto-I osallistui pioneeri-huoltojoukoissa. Jatkosodan aikana hän Viipurin sotilashallintoon komennettuna laati kaupungin uuden yleiskaavan, ensimmäisen Suomessa.
Kiinnostus menneeseen teki Otto-Iivari Meurmanista Viipurin muinaismuistojen valvojan ja niiden vaalimiseksi hän vuonna 1933 perusti Torkkelin Kilta- nimisen yhdistyksen. Sittemmin Otto-I on aktiivisesti toiminut vanhan rakennusperinnön säilyttämiseksi.
Kiinnostus ja rakkaus omaan sukuun on saanut Otto-I:n keräämään suvun arkiston ja laatimaan sukutauluja ja -luetteloita. Agathon Meurmanin sukuseura perustettiin hänen aloitteestaan. Hän on tukenut myös Vapaussodan Invalidien liittoa ja Viipurin Pienoismallisäätiötä.
Perheelleen Otto-I on rakentanut kaksikin kesäkotia, ensimmäisen vuonna 1933 Johanneksen pitäjän Mustikkaniemeen ja toisen, Mörriniemen, Karkkuun piirilääkäri-isän Sorjasta lohkaistulle palstalle. Otto-I on puuhannut ahkerasti maa- ja puutarhatöissä mutta eniten on miellyttänyt kivenvääntö, kivien siirtely ”oikeille” paikoille, kiviportaiden rakentelu y.m.s. Näin hän on hankkinut melkoiset ruumiinvoimat varsinaista urheilua koskaan harrastamatta – siihen aika ei ole riittänyt!
Otto-Iivari Meurmania pidettiin vaativana opettajana mutta arkkitehtiylioppilaat sekä Helsingissä että Oulussa ovat mielellään kutsuneet ”Mörrin” juhliinsa. Kun hän täytti sata vuotta, juhlivat omaiset, laaja sukulais- ja ystäväpiiri sekä arkkitehtipiirit ja viipurilaisjärjestöt häntä kolme päivää.
Syntymäpäivänään Otto-Iivari Meurman sai nimikkopuiston Helsingistä. Tällainen kunnia on kohdannut vain harvoja elossa olevia henkilöitä.
Kunniajäsenyyksiä: Suomen Arkkitehtiliitto (ent. puheenjohtaja), Rakennustaiteen seura, Suomen teknillinen seura, Suomen kunnallisteknillinen yhdistys, Vapaussodan Invalidien liitto, Torkkelin kilta, Töölön rotariklubi y.m. Teknillisten tieteiden akatemian perustajajäsen, Teknillisten tieteiden kunniatohtori Teknillisessä Korkeakoulussa vuonna 1966 ja Oulun yliopistossa 1972. Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinnon hän sai vuonna 1963.
Julkaisuja: Asemakaavaoppi (1947), Viipurin arkkitehdit (1976) ja useita artikkeleita Viipurin suomalaisen kirjallisuusseuran muissa toimitteissa, Viipurin pitäjän historia III, kartanot (1985), Agathon Meurmanin sukukunta (1971), muistelmateos Maarit Huovisen kanssa: 99 vuotta, Mörrin muistelmia (1989).
Toini Elisabeth Meurman o.s.Westerling
s. 13.12.1892
k. 22.12.1961
Toini Meurman syntyi turkulaiseen tuomariperheeseen. Isän, laamanni Oskar Westerlingin, suku oli lähtöisin Kangasalta ja oli suomenkielinen. Äiti, Ellen Torckell, oli ruotsinkielinen ja vanhaa turkulaissukua. Kotikieli lienee ollut ruotsi mutta lapset kävivät suomalaisen koulun.
Kesällä 1909 hento Toini oli vahvistumassa tohtori Meurmanin lepokodissa Karkussa, jolloin hän ensi kerran tapasi tulevan puolisonsa. Toini pääsi ylioppilaaksi vuonna 1912 Turun Suomalaisen tyttökoulun jatko-opistosta. Keväällä 1914 hänet lähetettiin Englantiin, Oxfordiin, kielikursseille. Kaksi vuotta myöhemmin hän aloitti sairaanhoito-opinnot Kirurgilla Sofie Mannerheimin koulussa. Ne keskeytti vapaussota, johon Toini osallistui Skärgårdens frikåria seuranneessa ambulanssissa. Vuonna 1918 hänet määrättiin osastonhoitajaksi Sofie Mannerheimin perustamaan Lastenlinnaan. Seuraavana vuonna hän valmistui sairaanhoitajaksi.
Toini ja Otto-Iivari vihittiin vuonna 1920 ja ensimmäinen koti perustettiin Viipuriin. Siellä Toini oli kotiäitinä ja synnytti kolme lastaan. Jo kesällä 1920 hän seurasi miestään kongressimatkalle Lontooseen ja Pariisiin. Viipurin kesät vietettiin vuokrahuviloilla, kunnes oma Mustikkaniemi rakennettiin. Perhe seurusteli Ivar-sedän perhekunnan ja useiden lääkäriperheiden kanssa. Toini toimi myös Torkkelin killassa ja Martta-yhdistyksessä. Vuonna 1937 perhe muutti Helsinkiin. Sota-aikana Toini oli lottana, ensin sotasairaaloissa ja sitten lääkintäpäällikkönä.
Sotien jälkeen hän toimi Suomen Punaisessa Ristissä, vuosina 1946-52 Uudenmaan piirihallituksessa naistoimikunnan puheenjohtajana, vuodesta 1952 Helsingin piirihallituksessa ja vuodesta 1958 SPR:n neuvoston jäsenenä ja keskushallituksessa. Seuraavana vuonna hän vieraili Norjassa ja toi sieltä Suomeen ”potilaan ystävä”-toiminnan, joka ”ystäväpalveluna” jatkuu edelleen maamme sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Toini toimi tarmokkaasti myös Allergiatutkimussäätiössä ja kummikuntaliikkeessä sodan jälkeen.
Aikaa riitti silti suvulle ja ystäville. Toini oli seurallinen ja valoisa luonne. Hänen perustamansa sukuompeluseura toimi hänen poismenoonsa saakka.