Sukuhaarat

Aline ja Agathon Meurman saivat kaikkiaan 12 lasta, kaksoset Amanda ja Maria kuolivat yhden päivän ikäisinä vuonna 1860, muut varttuivat aikuisiksi.

Tässä sivusto-osuudessa ovat  sukukirjasta siirretyt kuvaukset Alinen ja Agathonin lapsista, lastenlapsista ja heidän puolisoistaan.

Toivomme, että toimittaisitte meille valokuvia tai piirroksia liitettäväksi esittelyteksteihin. Valmiiksi digitoidut  kuvat ovat tietenkin tervetulleita!

Johdantona toimikoon Aarno Liuksialan suvun juhlaan vuonna 1965 laatima kronikka, joka tässä on ”paloiteltu”  kunkin lastenlapsen kohdalle, alla siis kronikan yleisosat:

Meurman-suvun juhlaa tässä
ollaan jälleen viettämässä
miehin, naisin sekä lapsin
kultakutrein, harmaahapsin
esi-isät tämän suvun
muodostavat oman luvun
varmaan heissä miestä, naista
ollut ompi monenlaista.

Takoneet on hopeat
moni muukin elonrata
valittuna ollut heillä
kulkeissansa eri teillä.

Mielessämme tänään on
itse ukko Agathon
”Kangasalan karhu” vakaa
töillään maineensa hän takaa
kautta sukupolvien
kuluessa vuosien.

Häntä myöskin saamme kiittää,
etta meitä paljon riittää
lapsia näet tusinan
sai hän kera Alinan.

Agathonin lapsista kolme kuoli nuorina
sitavastoin yhdeksän
kumppanin sai elämän
riimit omistettu heille
seuraavat nyt luen Teille:

***** välivärssyt on siirretty lastenlasten sivuille *****

Suuri ompi Meurman-suku
suuri sukulaisten luku
poistuneet on harmaahapset
elää lapset, lastenlapset
lastenlastenlapsetkin
syntyneet jo maailmoihin

Meidän esi-isiämme
seka esi-äitejämme
muistakaamme aina heitä
kun me suvun perinteitä
vaalimme ennen muuta
katselemme sukupuuta
joka yhä haaraantuu
kasvaa oksa, lehti muu.

Silloin muisto Agathonin
paikallaan on myöskin kovin
hänelle näet Suomenmaa
oli kaikki kaikessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *