Aarno Elias Liuksiala
s. 7.4.1903
k. 30.4.1988
Aarno Elias Liuksiala syntyi Helsingissä. Hän on itse merkinnyt sukuselvitykseen seuraavat tiedot elämänvaiheistaan:
”Valmistava koulu, 5 luokkaa Suomalaista Normaalilyseota, josta siirtynyt Helsingin Maanviljelyslyseoon. Ylioppilas 1921, metsänhoitajan tutkinto Helsingin Yliopistossa 1925. Metsänhoitajana 1926 Itä-Suomen piirikunnassa Suojärven pohjoisessa ja Lieksan hoitoalueessa, siirtynyt joulukuussa Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen palvelukseen avustavaksi metsänhoitajaksi. Tullut 1935 Keskusmetsäseura Tapion palvelukseen toimien Metsälehden toimittajana ja kuvittajana sekä seuran mainosasiain järjestäjänä.”
”Harrastanut pilakuvapiirustusta, sanomalehtikuvitusta, mainostaulujen sekä liikemerkkien sommittelua. Kuulunut toimivana jäsenenä laulukuoroihin: YL, Kalevan Laulajat ja Laulu-Miehet. Mieliharrastuksia: urheilumetsästys- ja -kalastus.”
”Julkaissut kirjoitelmia metsäammattialan kysymyksistä eri ammattilehdissä sekä piirroksin havainnollistettuja kansankirjasia metsän hoidosta. Ollut asiantuntijana Amerikan maailmannäyttelyn ja Leipzigin messujen metsäosaston järjestämisessä. Laatinut lukuisia karikatyyrejä eri klubihuoneistojen ja osakuntien tilauksesta. Ollut opintomatkalla 1937 Pariisin maailmannäyttelyssä sekä Berliinissä 1937.”
”Osallistunut Helsingin valtaukseen 1918 silloisen Helsingin suojeluskunnan riveissä, kuulunut suojeluskuntaan 1918-22. Osallistunut Suomen-Neuvostovenäjän sotaan Turun laivastoaseman palveluksessa. Asevelvollisena 1925-26 meriväessä, ollen mukana ns. Pohjanlahden hirmumyrskyssä, jolloin torpedovene S-2 tuhoutui. Helsingin valtauksen ja sodan 1939-40 muistomitalit.”
Itseään Aarno Liuksiala luonnehti huumorimieheksi, sillä ilman huumoria ei tule hauskaa piirustusta. Piirtäjängeenin Aarno sanoi perineensä isoisänsä isältä Carl Otto Meurmanilta, joka piirsi pilakuvia Kangasalan asukkaista.
Vuonna 1987 Aarno kertoi, miksi hän ryhtyi metsänhoitajaksi eikä taiteilijaksi: ”Siihen aikaan taiteilijoita sanottiin ’nälkätaiteilijoiksi’, enkä uskaltanut ruveta semmoiseksi. Ajattelin, että oli hankittava kunnon ammatti. Olin kiinnostunut metsänhoidosta, metsästyksestä ja luonnossa liikkumisesta. Piirtämistä olen pitänyt aina harrastuksena.”
Aarno Liuksiala on suunnitellut kunnanvaakunoita ja viirejä, samoin kuin erilaisia metsästysseurojen ja järjestöjen merkkejä. Hänen karikatyyrikokoelmiaan on mm. vakuutusyhtiö Fennia-Patriassa, Laulu-Miehissä, Veitsiluoto Oy:ssä, Korpivaara Oy:ssä, Helsingin Lastenklinikalla, Pressiklubilla ja Valiossa. Lisäksi hän on piirtänyt Mikkelin klubille kuuden vuoden aikana 360 klubilaisen kuvaa. Helsingin Suomalaisessa klubissa on toistasataa Aarnon piirtämää jäsenen muotokuvaa.
’Pöllisen möhläyksiä’ oli Aarno Liuksialan oma sarjakuva, jonka hän aloitti vuonna 1950 Metsälehdessä. Hän piirsi Pöllisen seikkailuja palkkiotta ja etupäässä kotityönä lähes 800 sarjaa. Lisäksi hän suunnitteli ja ohjasi elokuvat ’Metsä-Eemeli’, ’Pöllinen’, ’Koko kansan asia’ ja ’Tapiolan tanhuvilta’.
Monet sukulaiset muistavat Aarno Liuksialan hauskana kronikan tekijänä. Sellaisia hän kirjoitti mm. Meurman-suvun juhliin ja yksi parhaista on tässä teoksessa julkaistuna.
Irja Maria Liuksiala o.s.Tammilehto
s. 11.1.1909 k. 2004
Irja Maria Tammilehto syntyi Helsingissä. Hänen isänsä oli tukkukauppias Hjalmar Tammilehto ja äitinsä kauppias Maria Valtonen. Irja kasvoi kauppiashengessä ja sai opetusta Porvoon Naisopistossa.
Solmittuaan avioliiton Aarno Liuksialan kanssa vuonna 1934, Irja sanoo joutuneensa hoitamaan pääasiallisesti Aarnon sukua. Hänestä onkin tullut erinomainen Meurman-suvun tuntija. Irjan kertoman mukaan Aarno Liuksialan ensimmäiset sanat hänelle olivat: ”Ruusut kuihtuvat mutta rakkaus elää ikuisesti.” Heille kertyikin avioliittovuosia kuukautta vaille 54 vuotta.
Irjan ja Aarnon Helsingin kodissa ovat Agathon ja Aline Meurmanin muotokuvat kunniapaikalla. Irja sanoo, että tuo pariskunta on ohjannut hänen tietään. Hän muistaa Aline Meurmanin tunnuslauseen: ”Koko elämä toisten hyväksi.” Irjan oma opetus on Kynttilän saarna: ”Meidän tulee levittää valoa ja lämpöä, oman itsekkään minän tulee pienenemistään pienetä, kunnes se elon illassa sammuu.”
Varsinaisen elämäntyönsä Irja Liuksiala teki toimitusjohtajana liike-elämässä. Vuonna 1945 hän otti vastuulleen äitinsä perustaman, tunnetun M. Valtosen herrainasusteliikkeen Helsingissä. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin seuraava sukupolvi otti vastuun liikkeestä. Aleksin ja Keskuskadun kulmasta liike muutti vuonna 1986 Leppävaaran ostoskeskukseen, missä se jatkaa Alexander-nimisenä.
Irja Liuksiala on Helsingin Yrittäjänaiset ry:n perustajajäsen ja sen toinen puheenjohtaja (vv. 1951-55), kunniajäsen hänestä tuli vuonna 1962. Hän on toiminut myös Taivallahden seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenenä ja muissakin luottamustehtävissä. Irja on myös pitkään ja aktiivisesti ollut mukana Metsänhoitajien rouvissa, Zonta-sisarissa, Laulu-Miesten sisarissa ja Sotilaskotisisarissa. Lottiin hän liittyi vuonna 1939 ja oli auttamassa talvisodan aikana Kangasalla Pikonlinnan sairaalassa.
Lapsuudesta saakka kirjat ovat merkinneet Irjalle paljon, etenkin hengellinen kirjallisuus. Monet sukulaiset muistavat Irjan Kiitollisuuskirjoituksen, joka julkaistiin Suomen Naisessa vuonna 1950 tai radioesitelmän ”Perheradio Liuksialan kartanossa” vuodelta 1980. Irja on ottanut näistä erillispainokset ystävilleen jaettavaksi. Luonteeltaan Irja on lämmin ystävällinen ja uhrautuvainen, keskeinen hahmo monissa suvun tilaisuuksissa.