Antti Tulenheimon esitelmä Aline Meurmanin 190-vuotistilaisuudessa Sohlbergin kotimuseossa 23.11.2025.
Aline Meurmania juhlittiin viimeksi 15 vuotta sitten ja juuri täällä Sohlbergin kotimuseossa. 2010 oli kulunut 175 vuotta hänen syntymästään Haminassa. Sisareni Anja piti hänestä esitelmän, johon seuraava esitys osaksi pohjautuu. Muina lähteinä olen käyttänyt Agathon Meurmanin muistelmia, Arvid Järnefeltin teosta Vanhempieni romaani ja Minna Thulén muisteluja äidistään Liuksialan 100-vuotisjuhlassa 6.6.1921.
Kirkkoherra Henrik Tallqvistin ja Antoinette Stjernvallin esikoisella Alinella oli 3 sisarta ja 4 veljeä:
1. Aline Fredrika 1835 – 1899 – Agathon Meurman
2. Hilma Josefina 1837 – 1939 – Axel Liljestrand
3. Henrik Theodor 1839 – 1912 – Emilia Charlotta Palander
4. Fanny Ulrika Helena 1841-1862
5. Gustaf Leonhard 1842 – 1913 – Maria Buhtz
6. Karl Alfred Ludvig 1846-1929 – Edla Wilhelmina Thulé 1846-1902
7. Rosa Johanna Karolina 1848 – 1936 – Karl Molin 1842-1919
8. Knut Hjalmar Oliver 1851 – 1853
Antoinette Tallqvistin isä oli Hans Henrik Stjernvall ja äiti Hans Henrikin toinen vaimo Fredrika Wilhelmina Charpentier. Hans Henrik oli ensimmäisen vaimonsa jälkeen perinyt Linnaisten kartanon Mäntsälässä. Hänellä oli kuusi lasta ensimmäisestä ja viisi toisesta avioliitosta. Hänen kolmea tytärtään kutsuttiin nimillä ”den kvicka”, ”den vackra” ja ”den kloka” eli Carolina, Henriette ja Antoinette.
Hans Henrikin veli Karl Johan Stjernvall oli Aurora Karamzinin isä. Aurora oli siis Alinen äidin serkku.
Alinen veli Alfred meni naimisiin Anders Thulén tyttären Edla Wilhelmina (Mimmi) Thulén kanssa. Kun sitten Alinen tytär Minna meni naimisiin Mimmin veljen Bror Axel Thulén kanssa, tuli Alfredin ja Mimmin lapsista siis isänsä puolesta serkkuja Minnan kanssa ja äitinsä puolesta Minnan lasten kanssa!
Aline meni 18-vuotiaana naimisiin Agathon Meurmanin kanssa. Agathonin mukaan Alinen vanhemmat jotenkin vähättelivät Alinen tietoja ja taitoja ja olisivat ehkä antaneet hänelle vaimoksi mieluummin seuraavan tyttären eli Hilman.
Aline ja Hilma saivat koulutusta Linnaisten mormoriksi kutsutun Fredrika Wilhelmina Stjernvallin luona tämän kotikoulussa. Fredrika oli erinomaisen tarmokas nainen, joka Hans Henrikin kuoltua jatkoi miehensä monia liiketoimia ja huolehti myös kartanon menestyksestä.
Linnaisten mormorin koulussa Aline sai oppia paitsi käytännön taitoja mm ranskan kieltä ranskalaisen kotiopettajattaren johdolla.
Aline osoittautui sittemmin varsin taitavaksi ja tarmokkaaksi. Kun hän muutti Liuksialaan emännäksi, hän koki asemansa alussa hankalaksi. Kartanon talouttahan olivat siihen saakka hoitaneet Agathonin sisaret, jotka olivat huomattavasti häntä vanhempia.
Agathon kertoo muistelmissaan: ”Eräänä päivänä vaimoni kysyi minulta, kenen on taloutta hoitaminen, sisartenko vai hänen? Minä vastasin, että olin tahtonut säästää häneltä vaivan enkä luullut hänen haluavan ja jaksavan kestää kaikkea, mitä näin suuressa taloudessa tulee kestää. Mutta jos hän tahtoisi, niin tietysti hän oli emäntä, ja talous hänen käsissään. Niin oli vallankumous suoritettu”.
Agathon luonnehti Alinea tarmokkaaksi luonteeksi, josta oli vallanhimo ja vallan väärinkäytös kaukana. Toinen ominaisuus oli hänen rakastava sydämensä. Palvelusväelle Aline piti tarkkaa kuria ja halusi, että paikat olivat aina järjestyksessä. Myös omia lapsiaan hän vaati aina laittamaan ottamansa esineet takaisin oikealle paikalleen, muisteli Minna 1921.
Aline Meurmanin elämänohje oli: ”Koko elämä toisten hyväksi”. Hän teki aina sen mitä piti velvollisuutenaan. Hän luotti siihen, että kyllä työ tekijäänsä opettaa. Joka aamu hän oli ensimmäisenä ylhäällä ja illalla viimeisenä vuoteessa.
Perheeseen syntyi lapsia tasaiseen tahtiin, ensimmäiset 9 lasta yhdeksässä vuodessa! Vanhin Bertha 1855 ja yhdeksäs eli Wänni 1863. Neljännen eli Oton jälkeen syntyneet kaksostytöt kuolivat tosin päivän vanhoina. Wännin jälkeen tuli seitsemän vuoden tauko, sitten syntyi Jalmari ja viimeksi kaksoset Ines ja Helmi 1873. Näiden syntyessä Bertha oli jo lähes 18- vuotias ja Minna ja Hildakin 17- ja 16- vuotiaita ja pystyivät jo auttamaan äitiä monissa askareissa.
Agathon on kuvannut Alinen työtä mm näin:
”Koetan antaa jonkun käsityksen Liuksialan emännän päivätyöstä. Kun hän pari kertaa yössä oli imettänyt nuorinta ja hoitanut vanhempia kunkin tarpeen mukaan, sarasti päivä ja ovesta kuului: ”maito tuli”. Tämä tiesi, että lehmät oli lypsetty ja maito mitattava ja kaadettava puisiin kehloihin. Oli katsottava, että kehlot oli pesty hyvin katajavedessä, tarpeeksi hapantuneet kehlot oli kuorittava ja kerma laitettava kirnuttavaksi.
Kun tämä oli tehty, oli jo nuorin lapsi taas täydessä rinnan tarpeessa. Onko edellinen saanut velliä? Mitä laitetaan suurukseksi, mitä herrasväelle, mitä palvelusväelle päivälliseksi? Aitasta oli otettava sitä ja tätä, eikä tietysti kaikkea yhtä ́haavaa muistettu, sillä mitä emäntä ei muistanut, se jäi kyllä muiltakin muistamatta. Rouva tulisi antamaan jauhoja lehmille. Onko perheellä puhtaat vaatteet, onko sukat parsimisen tarpeessa? Ja sitä ne tietysti aina olivat. Sukan parsimista ja kutomista sekä vaatteiden neulomista riitti yllin kyllin.
Milloin tarvitsi kutoa paitakankaita, milloin pumpulikankaita pukuvaatteiksi, milloin puolivillaisia, milloin mattoja, milloin säkkikangasta, kaikesta piti emäntä huolta niin kuin niiden käyttämisestäkin.
Raskain kuorma oli hänellä nälkävuosina 1867-8. Silloin oli ruokittava kerjäläisiä päivittäin noin 60 ja pahimpina päivinä 140.
Syksyisin ja keväisin oli toimitettava suuret leipomiset, ja viikkokausia oli emäntä niissä kiinni. Pitkin vuotta tarvittiin lisäksi satunnaisia leipomisia. Mutta ei eletä pelkällä leivällä.
Lokakuussa teurastettiin kolme nautaa ja parikymmentä lammasta. Lihat oli suolattava, palvattava ja savustettava, talit keitettävä, sisälmykset valmistettava syötäviksi.
Joulukuussa tuli sikojen vuoro ja taas samat puuhat. Kaikki, mikä ei muuhun kelvannut, oli keitettävä suovaksi ja saippuaksi. Se työ tiesi monen päivän istumista ”prännissä”. ”
Kun Agathon vuonna 1882 valittiin pankkivaltuusmieheksi, Aline ja Agathon muuttivat Helsinkiin, jolloin Alinen jokapäiväiset toimet tietysti helpottuivat. Mutta silloinkin puuhaa riitti kolmena Liuksialassa vietettynä kesäkuukautena, joihin nyt keskittyi suuri osa niistä töistä, jotka ennen oli tehty pitkin vuotta.
Aline tahtoi myös välttämättä koota kesäksi Liuksialaan nekin perheensä jäsenet, jotka jo olivat muuttaneet kotoa pois. Agathon kertoo epäilleensä mahdottomaksi sijoittaa kaikkia ja sääli tuota pariinkymmeneen henkeen nousevan joukon ynnä monenlaatuisten palvelijain ruokkimista ja sovittelemista, mutta vaimo vastasi vain: ”Älä ole huolissasi, kaikki on jo järjestetty”.
Helsingissä Aline ja Agathon asuivat osoitteessa Annankatu 2. Aline oli tärkeänä tukena Agathonin yhteiskunnallisessa toiminnassa. Agathon luki ennalta esityksensä Alinelle ja keskusteli hänen kanssaan. Aline tuki aina uskollisesti miestään. Tästä oli sellainenkin seuraus, että välit Tallqvistin perheeseen viilenivät, osittain jopa kokonaan katkesivat. Äiti Antoinetten kerrotaan olleen vanhoilla päivillään jyrkästi suomenmielisiä vastaan.
Alfredin ja Ivarin luokkatoveri Arvid Järnefelt on kuvannut Meurmaneja näin kirjassaan Vanhempieni romaani:
”Elisabet ja rouva Meurman … ystävystyivät muutamien Liuksialassa käyntien jälkeen. He olivat kuitenkin ehkä vieläkin suurempia vastakohtia toisilleen kuin me pojat. Rouva Meurman ei ymmärtänyt taiteesta paljoakaan, mutta hänellä oli suurenmoinen sielu. Hän kohdisti koko olonsa ja elämänsä yhteen ainoaan tarkoitukseen, hän eli vain miehelleen, ymmärtääkseen miehensä aatteet, ollakseen kunnollinen emäntä miehensä suuressa säterirusthollissa.
Hän oli … vasta naimisiin mennessään ruvennut jotakin lukemaan ja ottamaan yleisistä asioista selkoa, pyrkien kaikin voimin niiden aatteiden perille, jotka hänen miestänsä innostivat. Semmoinen aate oli tietenkin ennen muuta suomalaisuus.
Rouva Meurman oli kuitenkin kotoisin rutivanhoillisesta rovastin perheestä, joka … oli kuuluisa kiihkoruotsalaisuudestaan. Hänen oli siis eläydyttävä suomenkieleen ja suomalaisuuteen, jotka olivat olleet hänelle aivan vieraita käsitteitä ja eläydyttävä niin, että hän saattoi olla suomalaisiksi ja suomalaisuuteen kasvatettujen lasten äitinä. Juuri niin kuin Elisabetin oli ollut eläydyttävä suomalaisuuteen lastensa vuoksi. Juuri tämä oli yhdyssiteenä näiden kahden vastakohdan, Elisabetin ja Aline Meurmanin välillä.
Aline osasi venäjää yhtä vähän kuin Elisabet ruotsia, ja suomea he molemmat puhuivat yhtä vaillinaisesti. Mutta Aline Meurman olisi tuskin läheisimmiltä verisukulaisiltaankaan saanut osakseen niin lämmintä ymmärtämystä kuin tulvahti häntä kohtaan Elisabetista, joka hänkin tahtoi palvella lapsiaan rakastamalla suomea.”
Helmikuussa 1899 Aline yllättäen kuoli 64-vuotiaana. Sairautta ei osattu pitää vakavana kunnes ”äkkiä aivotulehdus teki hänet tiedottomaksi, josta seurasi kuolema ilman kovempia tuskia”. Alinen kuoleman jälkeen Agathon muutti tänne Katajanokalle Helmi-tyttären luo.
Uusi Suometar kirjoitti hänestä muun muassa näin:
”Rouva Meurmanissa erosi elämästä yksi noita vanhan sukupolven suurnaisia, jotka eivät tahdo näkyä kauas, mutta joiden horjumattomaan velvollisuudentuntoon ja uhraavaan lähimmäisenrakkauteen perustuva vaikutus ei ole siunausta tuottava yksin siinä piirissä, minkä keskustana he ovat, vaan ihmisten tietämättä ulottuu paljon laajemmallekin”.
Tämä vaikutus on epäilemättä ulottunut jälkipolviinkin. Aline varmaan iloitsisi nähdessään meitä näin laajan joukon koolla tässä tilassa, lähellä Agathonin viimeistä Helsingin-kotia, Minna-tyttären vanhimman pojan Antin tyttären Päivikin kodissa.
Agathon Meurmanilla on paikkansa Suomen historiassa. Ilman Alinea hän tuskin olisi pystynyt hoitamaan niitä lukuisia tehtäviä, jotka hänelle oli uskottu. Ja kuten Agathon on itse todennut, on suurelta osaltaan Alinen ja hänen tarkan taloudenpitonsa ansiota, että Liuksiala, joka Alinen emännyyden alkaessa oli varsin tiukoilla taloudellisesti, vaurastui vuosien mittaan niin, että suurelle lapsijoukolle saatettiin antaa henkisen perinnön lisäksi aineellistakin hyvää.
Alinen ominaisuuksista keskeisiä olivat tarmokkuus, velvollisuudentunto, lojaalisuus, rakkaus omaisiin ja suuri vieraanvaraisuus, joka näyttää hyvin kulkeneen perintönä. Miten usein meidät sukulaiset onkaan otettu lämpimästi vastaan Liuksialassa ja muissa Kangasalan sukulaispaikoissa! Myös tässä kodissa ovat sukulaiset Päivikin eläessä kokoontuneet usein nauttimaan talon vieraanvaraisuudesta.
Kiitämme Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiötä siitä, että saimme taas järjestää Alinen juhlat tässä tilassa.