Lasse Meurman
s. 2.4.1908
k. 18.5.1991
Lasse Meurman syntyi Liuksialan kartanossa Kangasalla Jalmari ja Adele Meurmanin kolmantena lapsena Kaijun ja Jaakon jälkeen. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä Klaus-veli.
Opintiensä Lasse aloitti isänsä perustamassa Liuksialan kansakoulussa. Yhteiskouluaikaansa Tampereella Lasse itse muisteli usein värikkäänä ja hauskanakin ajanjaksona. Tuolloin perheellä oli Koulukatu 16:ssa koulukoti, johon sisarukset luotetun taloudenhoitajan huostassa talvikausiksi opiskelua varten lähetettiin.
Tampereen Kauppaopistosta Lasse valmistui vuonna 1927. Varsinaisissa ammattiopinnoissaan hän seurasi isoisänsä ja isänsä jälkiä Mustialan Maamiesopistoon valmistuen agrologiksi vuonna 1931.
Hänen rakkain harrastuksensa oli hevoset. Liuksialan isäntänä hän ehti kasvattaa ja myydä yli 60 varsaa. Tässä yhteydessä hän joutui mukaan järjestötoimintaan. Hämeen Hevosjalostusliiton puheenjohtajana hän toimi vuosina 1949-67, Suomen Ravirenkaan johtokunnassa vuosina 1949-60 sekä Pohjois-Hämeen Hippoksen Säätiön puheenjohtajana vuodesta 1937 kuolemaansa asti.
Isänsä aloittamaa museoharrastusta Lasse Meurman jatkoi hevosiin liittyen perustamalla vuonna 1981 Varsamäen Hevosajoneuvomuseon. Siellä on nähtävillä mittava kokoelma arkeen ja juhlaan liittyviä hevosajopelejä.
Varsinaisen elämäntyönsä Lasse Meurman omisti maanviljelykselle kotikartanossaan Liuksialassa. Se oli tehtävä, johon hänen nähtiin olevan luotu, tehtävä, jossa hän itse viihtyi.
Vastuu kartanosta siirtyi Lasselle Jalmari-isän jälkeen. Vaikka hän ei ehkä saanut isältään tehtävään sellaista henkistä ja käytännöllistä valmiutta, jonka hän itse omille pojilleen myöhemmin jätti, hän oli Isäntä isolla iillä.
Lasse Meurman oli ensimmäisiä kartanonomistajia, jotka tarttuivat tilan käytännön töihin. Päivittäin hän jakoi tehtävät työntekijöilleen ja valvoi niitä, ollen itse mukana milloin leikkuupuimurin ohjaimissa, milloin karjan kuljetuksessa navetasta kesälaitumelle. Olipa hän eräänä sadekesänä pöyhimässä samoja paalattavia heiniä viidettätoista kertaa. Silloinkin hersyvä huumori voitti ”meurmanmaisen” pessimismin.
Sekä itseltään että muilta hän vaati ehdotonta täsmällisyyttä ja järjestystä kaikissa asioissa. Usein sai työntekijä kehoituksen korjata ”remolleen” jäänyt työkalu paikalleen. Tästä huolimatta isännän ja työväen välit olivat useimmiten lämpimät.
Lasse Meurmanin yli puoli vuosisataa kestäneen isännyyden aikana maatalous kehittyi jättiaskelin. Siirryttiin hevosvoimasta konevoimaan. Ensimmäinen askel tähän suuntaan otettiin Liuksialassa vuonna 1920, kun hankittiin Kullervo-traktori. Parhaimmillaan kartanon tallissa oli ollut parikymmentä työhevosta ja pari kolme liinaharjaa vaunu- ja kyytihevosina. Viimeinen työhevonen lähti Liuksialasta vuonna 1976. Tosin Lassen hevosmieshenki heräsi uudelleen lastenlasten tullessa poni-ikään ja hän osti pari shetlandinponia.
Koneellistumisen myötä ihmistyövoimakin väheni. Lasse Meurmanin poikavuosina kartanossa oli työnjohtajan lisäksi puutarhuri, karjakko, kolme karja-apulaista, kuski ja kahdeksan muonamiestä. Viimeisinä isäntävuosinaan hän ohjasi aamulla töihin yhden tai kaksi maataloustyöntekijää ja toivotti hyvät huomenet kahdelle karjanhoitajalle navetassa.
Karjatalouden kehitystä kuvaa hyvin maidontuotannon nousu. Kun kartanon 50 lehmästä kukin tuotti 1930-luvulla 2500 kg maitoa keskimäärin, on keskituotos tänä päivänä yli 7000 kg. Lehmämäärä on pysynyt ennallaan.
Lasse Meurmanin isännyyden vaikein jakso lienee ollut viime sotien ja niitä välittömästi seurannut aika. Silloin Liuksialan kartano luovutti karjalaisten asuttamiseen puolet peltopinta-alastaan ja huomattavan osuuden metsää.
Vaikeistakin ajoista Lasse Meurman selvisi. Tiukalla päämäärätietoisuudella, ahkeruudella, taloudellisuudella ja järjestyksellä hän sai asiat Liuksialassa luistamaan. Suoran ja kaunistelemattoman luonteen alta häneltä löytyi aina sydän, jolla hän asioita katsoi. Erityisesti hänet muistamme lasten ystävänä. Sydämellä ja huumorilla hän ohjasi nuoria isänmaallisiksi ja vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi kunnioittamaan samoja suomalaisia perusarvoja, joita hän itse oli elämänohjeenaan pitänyt.
Viimeisen leposijansa Lasse Meurman sai vanhempiensa ja sisarustensa lähellä Liuksialan perhehautausmaalla.
Anna Liisa Meurman o.s. Ketola
s. 24.2.1914 k. 2007
Anna Liisa Ketola syntyi Toivo Leonard ja Martta Gabriella Ketolan (o.s. Alenius) perheeseen Hausjärvellä. Perheen isä oli tuolloin Valtion Rautateiden palveluksessa.
Liisan ollessa viisivuotias perhe muutti Tampereelle perustettuaan Peilihiomo Sampon. Kouluvuodet kuluivat Tampereella ja Tampereen Tyttökoulusta Liisa pääsi keväällä 1932. Hän toivoi voivansa jatkaa opiskelua joko talous- tai sairaanhoitoalalla, mutta silloinen lamakausi romutti suunnitelmat.
Iän karttuessa Liisa alkoi jakaa äitinsä kanssa vastuuta liikeyrityksen konttoritehtävistä. Palkattua työvoimaa kun oli laman takia vähennettävä. Vuodet kuluivat perheyrityksessä ja lasitusala tuli tutuksi. Talvisodan syttyessä joutui vanhin veli Osmo rintamalle. Hän oli mukana perheyrityksessä ja oli koulutukseltaan kemian insinööri. Tammikuussa 1940 hän kaatui ja Liisalle tuli lisää vastuullisia tehtäviä. Sota-aika ja kaupungin pommitukset olivat kovasti vilkastuttaneet lasitusliikkeen toimintaa. Työikäisten miesten ollessa sodassa liike pyöri lähes täysin naisten voimin.
Vuonna 1935 Liisa oli liittynyt Lotta Svärd-järjestön kansliajaostoon ja sai talvisodan syttyessä komennuksen Tampereen Lentovarikolle Pirkkalaan konekirjoittajaksi. Siviilityö oli hoidettava vapaa-aikana. Lotta Svärd-järjestössä hän hoiti osastonsa sihteerin tehtäviä yhdistyksen 23.11.1944 tapahtuneeseen lakkauttamiseen asti.
Liuksialan kartanon isäntään Anna Liisa tutustui Kangasalla maatilan emäntänä olleen koulutoverinsa välityksellä. Seurustelun ja kihlauksen jälkeen maalaisisännän ja kaupunkilaistytön häitä vietettiin 21.4.1946. Yhteistä taivalta kesti 45 vuotta.
Suuren kartanon emännyys sodan jälkeen ei ollut kaupunkilaistytön helpoimpia haasteita. Hyvänä opastajana oli anoppi Adele Meurman, joka suhtautui miniään suurenmoisesti. Yhteiseloa kesti 15 vuotta.
Perhe kasvoi. Vuonna 1947 syntyi Markku ja pari vuotta myöhemmin Mikko. Pojat kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa. Pojat tosin totesivat äidin aina ”prätköttävän”, kun oli kyse erimielisyyksien ratkomisesta. Isän tarvitsi sanoa vain kerran ja asia oli sillä selvä.
Emännän toimenkuva on varsin monipuolinen. Suuren talouden hoito aluksi ilman kotitalouskoneita ja myöhemmin ilman apulaisia vaati ennen muuta emännän taitoja ja tarmoa.
Vuosikaudet Liisa ja Lasse kävivät yhdessä Tampereen torilla markkinoimassa välittäjille Liuksialan puutarhan tuotteita. Silloin piti herätä varhain, valjastaa hevonen torikuorman eteen ja lähteä. Monta kertaa menomatkalla he olivat sateesta läpimärkiä jo Messukylän kohdalla ja kengistä piti vesi kaataa pois. Mutta kasvikset saatiin kaupunkiin.
Sukulaisten vieraillessa kantakartanossaan Liuksialassa Liisa Meurman on aina osoittanut vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä niin pienille kuin isommillekin ryhmille.
Lasse Meurmanin harrastuksesta hevoskasvatukseen ja siihen liittyvistä luottamustoimista johtuen tehdyt lukemattomat matkat eri puolille Suomea perhe muistaa hauskoina ja virkistävinä lepohetkinä. Miehensä työtä ja harrastusta on Liisa Meurman on aina ollut tukemassa ja kannustamassa.
Omana harrastuksenaan Liisa liittyi Tampereen Seudun Sotilaskotiyhdistykseen vuonna 1957 ollen johtokunnan jäsen vuosina 1966-71 ja toimii edelleen yhdistyksen jäsenenä. Tampereen Zonta-klubiin hän liittyi sen perustamisvuonna 1962. Myös tässä järjestössä hän on edelleen mukana. Harrastuksista mieluisin on kuitenkin posliinimaalaus. Sen Liisa aloitti vuonna 1951 ja on jatkanut sitä näihin aikoihin asti.