Tuomi Kaarina Elmgren-Heinonen
s. 5.2.1903 k. 2000
Tuomi Kaarina syntyi Runeberginpäivänä 1903 Ruovedellä Ines ja Robert Elmgrenin perheeseen. Isosisko Marjan kuoltua kolmivuotiaana Tuomista tuli perheen vanhin lapsi.
Samalla kun Sven Gabriel Elmgrenin henkinen perintö ja Agathon Meurmanin arvomaailma sai perheen omaksumaan suomalaisuusajattelun, perhettä leimasi myös tietty kansainvälisyys. Robert Elmgrenin opiskelu Sorbonnessa sai perheen ihailemaan ranskalaista kulttuuria. Ranskalainen lastenhoitaja opetti lapsille ranskan kieltä ja kulttuuria. Vuosisadan alun oloja kuvaavaa oli, että lapset Tuomi, Sven ja Eeva saattoivat puhua keskenään leikkiessään ranskaa.
Isän, taitavaksi mainitun amatööripianistin, musikaalisuus periytyi Tuomille, joka isänsä kannustamana alkoi opiskella yksinlaulua aluksi Viipurissa ja Helsingissä, myöhemmin Berliinissä tunnetun laulupedagogin Fred Husslerin johdolla. Lauluopinnot veivät Tuomin myös Pariisiin. Kuvaavaa sille, miten vähän Suomea 1920-luvulla mannermaalla tunnettiin, oli erään pariisilaisen oopperalaulajan tokaisu, kun Tuomi kertoi olevansa Suomesta: ”Suomi, ei sellaista ole olemassakaan!”.
Hänen konserttiensa ja oopperaesiintymistensä arvostelut olivat kiittäviä 1930-luvulla mutta konserttilavat vaihtuivat ensin lehtinaisen ja sitten kirjailijan työpöydäksi. Näin siksi, että kaksi taiteilijaa saman katon alla on liikaa mille perheelle tahansa. Lapset ja koti tarvitsivat oman huomionsa ja kirjallista työtä saattoi tehdä paremmin aamuhämärissä ja yön hiljaisina hetkinä lasten nukkuessa.
Sotavuosina Tuomi Elmgren-Heinonen toimi Uuden Suomen reportterina, pakinoitsijana ja toimittajana. Omakohtaiset sotakokemukset ja perheen vaiheet talvisodassa heijastuivat hänen laajaa vastakaikua saaneesta sotaromaanistaan ’Lottatyttö komennuksella’ (1940), joka käännettiin neljälle kielelle. Se oli yksi niistä äänistä, jotka tekivät Suomen talvisodan kohtalot tunnetuiksi maailmalla.
Toivo Kuulan säveltäjäelämäkertaa on pidetty Tuomi Elmgren-Heinosen parhaana tutkielmana. Tunnetuimmaksi teokseksi muodostui kuitenkin ’Käytöksen kultainen kirja’, joka ei pyrkinyt olemaan pelkkä käytösopas vaan myös johdatus omakohtaiseen vastuulliseen elämäntapaan. Kirjan punainen lanka on toisen ihmisen luonteva huomioon ottaminen. Hänen kiinnostuksensa aihetta kohtaan syventyi, kun hän toimi Helsingin teatterikoulun tapahistorian opettajana. Viime vuosina Tuomi on tutkinut eurooppalaista elehistoriaa, kuten esimerkiksi tervehtimiseleen kehitystä antiikin Kreikasta meidän päiviimme.
Perheen vapaa-ajan kotina, luonnonelämysten ja inspiraation antajana on vuosikymmenet ollut Pikku-Pentalan saari Espoonlahden suulla. Siellä kesiä on vietetty vielä silloinkin, kun muut ovat paenneet kylmiä ilmoja kaupunkiin. Siellä Tuomi on kirjoittanut, lukenut öljylampun valossa lapsilleen ja kertonut omasta elämännäkemyksestään. Siellä hän on vaalinut aamun hiljaisia hetkiä ja vakuuttanut monet elämän näkymättömistä virroista toistaen usein Goethen sanoja: ”Alles Vergängliche ist nur ein Gleichnis.”
Aarre Heinonen
s. 31.7.1906 k. 2003
Aarre Heinonen syntyi Lahdessa maalarimestari Hugo Aleksanteri Heinosen ja Sievä Heikkilän perheeseen. Vapaussodan aikana Aarre 12-vuotiaana toimi valkoisten lähettinä Lahden esikunnassa. Hän meni jo nuorena apteekkiin työhön ja suoritti farmaseutin tutkinnon vuonna 1925.
Musiikki ja kuvaamataiteet vetivät jo tuolloin häntä voimakkaasti puoleensa. Laulunopettajan tutkinnon hän suoritti vuonna 1931 ja aloitti samalla taideopinnot Helsingin Yliopiston piirustussalissa. Seuraavana vuonna solmitun avioliiton jälkeen näkyi taidemaalarin ura yhä selvempänä edessä. Opiskelu Antwerpenissa (1935-37), Pariisissa (1937) ja Italiassa (1939) merkitsi lopullista siirtymistä oppilaasta opettajaksi ja vapaaksi taiteilijaksi.
Aarre Heinosen taidekäsitykseen vaikuttivat ulkomaiset esikuvat. Belgialaiskauden tummat värisävyt ovat nähtävissä 1940-luvun töissä. Työskentely 1950-luvulla Etelä-Ranskassa toi töiden rakenteeseen ja värivalintoihin ilmavuutta ja keveyttä. Suuret siniset taivaspinnat, jotka olivat nähtävissä jo ennen matkaa maalatuissa töissä, saivat uusia heleämpiä sävyjä.
Maisema- ja asetelmatöiden ohella muotokuvamaalaus muodostui vuosien myötä yhä tärkeämmäksi (esim. Eeva Jalaviston ja Yrjö Reenpään muotokuvat Helsingin yliopiston kokoelmissa). Etusijalla 1980-luvulla ovat olleet akvarellit ja quashi-asetelmat herkkine valotutkielmineen. Aarre Heinosen töitä on mm. Ateneumissa, Ranskan valtion kokoelmissa, Neuvostoliiton valtion länsimaisen taiteen kokoelmissa, Antwerpenin, Lundin, Varsovan, Lodzin, Budapestin sekä suomalaisten kaupunkien taidemuseoiden kokoelmissa.
Elämäntyö opettajana alkoi Helsingin Yliopiston ABC-piirustuskoulun opettajana ja jatkui Taideakatemian koulun maalausluokan opettajana ja koko koulun rehtorina vuosina 1941-56. Rehtorin työhön liittyi suomalaisen taiteen tunnetuksi tekeminen ulkomailla. Vuosina 1949-50 hän toimi suomalaisen kuvataidenäyttelyn komissaarina näyttelyn kiertäessä monissa Euroopan maissa ja avatessa uusia yhteyksiä sodanjälkeisen Euroopan jähmettyneessä kulttuurielämässä.
Aarre Heinonen on myös halunnut lisätä kiinnostusta kansainvälisesti suuntautuneeseen taiteeseen kotimaassa. Siinä mielessä hän on vaikuttanut Joensuun ja Mikkelin kaupunkien taidekokoelmien syntyyn. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1970.
Aarre on ollut aina hyvin urbaani ihminen. Mutta ulkomaanmatkojen jäätyä vähemmälle kiinnostus perheen kesänviettopaikkaa kohtaan kasvoi. Sen maisemien innoittamana hän onkin viime vuosina maalannut suuren määrän akvarelleja.
Hän on myös innokas kävelijä. 85-vuotiaaksi asti hän kulki itse peltiveneellä mantereelta kesäsaareen, kävi kaupassa ja onki ruohoihin juuttuneen uistimensa pois kalapaikalta. Sävellystyö ja musiikin kuuntelu ovat syventäneet nuoruuden ajan ammattia. Lapset muistavat parhaiten hänen soittamistaan pianoteoksista Beethovenin Pathetique-sonaatin syvät inhimilliset soinnut.