Yrjö ja Etti Meurman

Kaarlo Yrjö Agathon Meurman

s. 17.1.1888

k. 14.5.1960

 

Yrjö Meurman syntyi Ilmajoella Otto ja Aina Meurmanin vanhimpa­na poikana. Perhe muutti 1893 Laatokan Karjalaan, ensin Impi­lah­delle ja sitten Pitkärantaan. Yrjö kävi koulunsa Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa perheen asuessa Karjalassa, joten kotonakäynnit rajoittuivat kesä- ja joululomiin. Koulu­aikoina hän asui Otto-Iivari-veljen kanssa setänsä Werner Liuksialan luona. Tämän ja Klaara-rouvan huolenpito ja yhteiset riennot serkkujen kanssa vaimensi koti-ikävän. Vierailut iso­isän Agathonin luona vaikuttivat varmastikin elämänkatsomuksen muokkautumiseen.  Vielä useammin hänet nähtiin äidin vanhempi­en, K.F. ja Amanda Ignatiuksen luona, joiden nuorin poika Jaakko oli Yrjön luok­katoveri ja elämänikäinen ystävä.

 

Yrjö tuli ylioppilaaksi vuonna 1905 ja aloitti heti lääketie­teen opiskelut. Uran valinta ei liene ollut vaikea. Kandidaat­titutkinnon hän suoritti vuonna 1909 ja lisensiaattitutkinnon vuonna 1914. Sitä ennen hän oli palvellut amanuenssina mm. silmä- ja kor­vatautien klinikalla. Maailmansodan sytyttyä hän toimi lääkärinä Suomen Teollisuudenharjoittajien kenttäsairaa­lassa Varsovassa vuosina 1914-15. Kerrotaan, että menomatkalla sairaalan koko henkilökunta viipyi pari päivää Pietarissa ja tapasi mm. leskikeisarinnan.

 

Yrjö erikoistui korvalääkäriksi vuosina 1916-19 professori Arthur af Forsellesin johtamassa yliopistoklinikassa Siltavuo­renrannassa. Korva-, nenä- ja kurkkutautioppi oli tuolloin uusi kehitysvaiheessa oleva erikoisala, joka tarjosi tutkimattomia sarkoja tieteestä kiinnostuneelle uudisraivaajalle. Yrjö otti haasteen vastaan. Vapaussodan aikana hän toimi esikuntalääkäri­nä kenraali Linderin armeijakunnassa Satakunnan rintamalohkol­la.

 

Väitöskirja syöpäsoluihin liittyvistä patologis-anatomisista tutkimuksista valmistui vuonna 1919 ja samana vuonna Yrjö promovoitiin Ultimuksena (toiseksi parhaana) lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi. Vuonna 1919  Korvaklinikka siirtyi uusiin tiloihin Unioninkatu 38:een. Yrjö sai klinikalta apulaisopetta­jan viran ja oli ensimmäinen suomeksi tätä erikoisalaa opetta­nut.

 

Yrjölle 1920-luku oli tieteellisen pätevöitymisen aikaa. Vuonna 1924 hänestä tuli dosentti. Käytännön työn ohella hän ahkeroi tutkimustyössä suorittaen osan siitä ulkomailla, lähinnä Sak­sassa. Kun af Forselles jäi eläkkeelle ja professorin virka tuli avoimeksi, Yrjö haki sitä. Kilpailu virasta päättyi Yrjön voittoon ja vuonna 1931 hänet nimitettiin korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professorik­si.

 

Siitä alkoi 26-vuotinen ylilääkärikausi. Hän oli erityisen kiinnostunut korvatautien operatiivisesta hoidosta, kuulonpa­ran­nusleikkaukset mukaan lukien, nenän ja kurkunpään syöpäkas­vain­ten kirurgisesta hoidosta sekä nenän ja korvan plastiikka­kirur­giasta. Uuden korvaklinikan suunnittelua ja rakentamista hän piti yhtenä tärkeimpänä elämäntehtävänään. Monien vaikeuk­sien jälkeen unelma viimein toteutui vuonna 1951. Ylpeänä hän esitteli rakennusta ja sen toimintaa lukuisille koti- ja ulko­maisille vieraille ennen eläkkeelle siirtymistään 31.12.1957.

 

Yrjö Meurmanin elämässä keskeistä oli työ: sairaalatyö, tie­teel­linen työ ja ammattitaidon jatkuva kehittäminen. Hän oli ankara esimies, joka vaati alaisiaan ja oppilaitaan noudatta­maan ohjeita ja määräyksiä. Toisaalta hän oli aina valmis auttamaan. Hänellä oli myös taito laukaista kireät tilanteet oikealla tavalla. Esimerkillään ja ahkeruudellaan hän hankki alaistensa kunnioituksen.

 

Hän osallistui säännöllisesti alansa kansainvälisiin kongres­seihin ja silloin melkein aina esitelmöitsijänä. Kielitaitoise­na, tietorikkaana ja laajasti sivistyneenä henkilönä hän nautti ulkomaalaisten kollegojensa arvonantoa niin ammattitilaisuuk­sissa kuin illanistujaisissakin, joissa hänen hienostunut huumorinsa pääsi täysiin oikeuksiinsa.

 

Yrjö Meurman oli lukuisten koti- ja ulkomaisten seurojen jäsen ja sai vastaanottaa monia kunnianosoituksia. Eniten hän arvosti vuonna 1955 saamaansa Turun Yliopiston lääketieteellisen tiede­kunnan kunniatohtorin arvoa ja Suomen korvalääkäriyhdistyk­sen lyöttämää ja Eila Hiltusen valmistamaa mitalia, jonka hän sai 70-vuotispäivänään.

 

Yrjön näennäisesti kovan kuoren alla sykki lämmin ja herkkä sydän. Sen saivat monissa tilaisuuksissa kokea työtoverit, potilaat, ystävät ja sukulaiset. Erikoisesti sen aistivat puoliso, lapset ja heidän perheensä. Yrjön tämä puoli näkyi parhaiten kesälomien aikana ensin Karkun Sorjalla ja sitten Espoon Tervaniemellä. Valitettavasti Yrjö ei saanut nauttia pitkistä eläkevuosista. Hän kuoli 14.5.1960.

 

 

 

Edit Sigrid (Etti) Meurman  o.s.Anderson

s. 18.12.1886

k. 10. 1.1976

 

Edit Meurman syntyi Pihlavassa isännöitsijä Jan Petter ja Maria Andersonin (o.s. Ivars) toiseksi vanhimpana tyttärenä. Suori­tettuaan yhdeksän luokkaa Björneborgs Svenska Samskolanissa, hän aloitti  sähköttäjän uransa Porin lennätinlaitoksessa. Miehensä kuoltua Maria Anderson muutti neljän tyttärensä kanssa Helsinkiin, jossa ”Etti” sai toimen lennättimessä edeten I luokan sähköttäjäksi. Vapaussodan aikana hän osoitti työssään erityistä urhoollisuutta ja Mannerheim myönsi hänelle  IV luokan vapaudenristin.

 

Yrjön hän tapasi jo ennen vapaussotaa ja kihlat ostettiin sodan päätyttyä. Naimisiin Etti ja Yrjö menivät 2.7.1918. Etti jatkoi ammatissaan aina vuoteen 1931 ja omistautui sen jälkeen per­heelle ja kodille.

 

Perusluonteeltaan Etti oli iloinen ja huumorintajuinen. Hänen hoidettavakseen jäivät perheen käytännön toimet, joihin Yrjöltä ei liiemmin aikaa riittänyt. Heidän yhteinen kotinsa Fredrikin­katu 20:ssä oli monien iloisten kohtaamisten paikka ja monien sukulaisten mieliin jäivät Etin ”jutut”, lehdistä luetut tai muuten keksityt. Etti iloitsi suuresti neljästä lapsenlapses­taan.

 

Hän eli Yrjön kuoltua vielä 16 vuotta ja kuoli vuonna 1976 89-vuotiaana.