JALMARI FREDRIK MEURMAN
s. 19.7.1870 Kangasalla,
+ 3.2.1946 Kangasalla.
Puoliso 23.9.1902
ANNA ADÈLE LÖF
s. 24.8.1882 Kuopiossa,
+ 31.1.1961 Kangasalla.
JALMARI MEURMAN sai opin ensimmäiset alkeet lapsuuden kodissaan Liuksialassa Minna-sisareltaan. Sen jälkeen hän joutui neiti Hilma Lindströmin pientenlasten kouluun Tampereelle, mistä seuraavana vuonna pääsi Helsinkiin Suomalaiseen Alkeisopistoon. Ylioppilaaksi hän tuli Suomalaisesta Normaalilyseosta vuonna 1889 ja kirjoittautui Hämäläiseen osakuntaan. Ensin hän aloitti opintonsa teologisessa tiedekunnassa ja suoritti siellä alkututkinnon sekä loppututkinnon käytännöllisessä teologiassa arvosanoin laudatur. Vuosina 1889-1891 hän oli ylimääräisenä amanuenssina ylioppilaskunnan kansantieteellisessä museossa ja stipendiaattina museoesineitä
keräämässä. Vuonna 1893 hänellä oli saarnakonditioni Ähtärissä. Kuitenkin hän päätti luopua jumaluusopillisesta kutsumuksestaan ja antautui maanviljelysharjoittelijaksi opiskellakseen sitten Mustialan maanviljelys- ja meijeriopistossa vuosina 1894-1896. Hän valmistui agronomiksi viimemainittuna vuonna. Vuonna 1905 hän otti osaa Tanskaan tehtyyn maanviljelysretkeilyyn.
Varsinaisen elämäntehtävänsä Jalmari Meurman joutui suorittamaan kotikartanossaan Liuksialassa, ensin tilanhoitajana vuodesta 1896, mutta sitten kartanon omistajana heinäkuusta 1900 alkaen aina vuonna 1938 asti. Vuonna 1901 hän sai yksivuotisen karjanhoitokoulun Liuksialaan ja vuosina 1907-1912 hänellä oli siellä varsankasvatuslaitos. Kun hän näinollen oli vakiintunut maanviljelijäksi, solmi hän vuonna 1902 avioliiton. Sitä ennen hän oli purkanut kartanon vanhan päärakennuksen ja korvannut sen uudella. Vanha sivurakennus purettiin myöhemmin, ja myllyn kohdalle, Liuksialan muinaisen kirkon perustuksille rakennettiin harmaakivinen kappeli sinne perustetun perhehautausmaan keskukseksi. Päärakennuksen vierelle rakennettiin kivinen museorakennus.
Jalmari Meurman oli erityisen innostunut hevoskasvatukseen. Jo vuonna 1899 hänet oli kutsuttu ottamaan osaa tämän alan säännösten laatimiseen valtion komiteoissa, ja tällaista työtä ilmaantui hänelle vuodesta toiseen. Vuonna 1904 hänet nimitettiin valtion hevoskasvatusneuvojaksi, vuonna 1918 remonttihallituksen päällikön apulaiseksi, ja sitten hänen työnsä jatkui Suomen Punaisessa Tähdessä sekä Hämeen ja Suomen Hevosjalostusliitoissa puheenjohtajana ja Hämeen Hippoksen Kunniapuheenjohtajana. Samoin oli hän mukana karjanjalostustyössä vuodesta 1902 alkaen.
Maataloudellisella alalla Jalmari Meurman toimi tehokkaasti. Vuosina 1927-1938 hän kuului Lihasulan säätiön Kangasalla. Jäsenenä hän oli monissa maataloutta koskevissa komiteoissa ja maanviljelysseuroissa, useissa puheenjohtajana sekä jäsenenä elintarvikekomiteassa vuonna 1918, maanjako-oikeudessa, Suomen Metsänhoitoyhdistyksessä ja vuonna 1919 kansanedustajana toisen edustajan tilalla.
Liike-elämäkään ei jäänyt Jalmari Meurmanin toiminnan ulkopuolelle. Appensa jälkeen hän joutui Isak Löf Oy:n puheenjohtajaksi ja hallitukseen vuosina 1912-1919, kunnes liike myytiin, mutta hänen toimintansa ulottui myös Suomen Hypoteekkiyhdistykseen, Vakuutusyhtiö Sampoon, Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy:öön, Maalaisten Paloapuyhtiöön ja lukuisiin pankkeihin, mm. Kangasalan Säästöpankkiin perustajajäsenenä. Hän oli jäsenenä ja puheenjohtajana lukuisissa Kangasalan kunnallisissa ym. elimissä, kunnanvaltuuston puheenjohtajana, kirkkovaltuustossa ja kirkon isännöitsijänä. Edelleen hän oli Haapaniemen ja Liuksialan kansakoulun johtokuntien puheenjohtaja. Jälkimmäiselle koululle hän oli vuonna 1908, sen tultua perustetuksi, omilla varoillaan rakennuttanut väliaikaisen koulurakennuksen. Hän oli lisäksi Kangasalan palokunnan kunniapäällikkönä ja muissa sen alan toimissa Eestin Vapaapalokuntain kultaristin vuonna 1937. Museo- ja kotiseuduntutkimustoiminta kiinnostivat häntä suuresti. Mm. hän kirjoitti Liuksialan kartanon historian. Suomen Muinaismuistoyhdistys, Hämeen Heimoliitto, Kalevela-seura, Turun Suomalainen Yliopistoseura ym. näkivät hänet jäsenenään. Suurista kansalaisansioistaan hän sai kunnallisneuvoksen arvonimen vuonna 1916.
Jalmari Meurman oli toimen mies, luonteeltaan tosin kiivas, mutta ansiokas ja kunnioitettu isänmaallinen kansalainen.
ADÈLE LÖF oli kauppaneuvos Isak Löfin ja Anna Lovisa Turusen tytär.
Koulunkäyntinsa Adèle Löf aloitti 7-vuotiaana Benedikta Steniuksen valmistavassa koulussa, josta hän vuonna 1893 pääsi Kuopion Tyttökouluun. Saatuaan päästötodistuksen vuonna 1898, hän opiskeli yksityisesti englantia vuoden ajan ja jatkoi kieliopintojaan vuosina 1899-1900 Englannissa ”Solihull School for Girls” – nimisessä laitoksessa. Innostus käsitöihin vei hänet Kuopion Kutomakouluun vuosina 1901-1902. Myöhemmin vuonna 1931 hän sai I palkinnon Marttojen sukankutomakilpailussa Tampereella maininnalla ”Hämeen-Satakunnan maakuntamestari”. Toinen kunnianosoitus samalla alalla tuli hänelle hänen ommeltuaan vuonna 1930 Kangasalan VPK:lle 50-vuotisjuhlaan lipun sekä viisi osastonlippua. Hänet kutsuttiin silloin VPKn kunniajäseneksi.
Jouduttuaan avioliiton kautta Liuksialan kartanon emännäksi, tuli hänen hartioilleen suuren talouden ja perheen hoito ,mutta sen ohella myös monia yhteiskunnallisia tehtäviä. Etupäässä hänen harrastuksensa kohdistuivat diakoniaan Kangasalan Diakoniayhdistyksessä vuodesta 1914, missä hän oli ompeluseuran ohjaajana. Vuosina 1922-1928 hän oli köyhäinhoitolautakunnan jäsenenä ja vuodesta 1922 lastenkodin johtokunnassa. Liuksialan kansakoulun johtokunnassa hän oli puheenjohtajana vuodesta 1920 alkaen ja perustajajäsenenä Liuksialan Marttayhdistyksen johtokunnassa vuodesta 1935. Kirkkovaltuustoon hänet valittiin vuonna 1933, ja Kangasalan Lotta Svärd yhdistyksen johtokunnassa hän oli 15 vuotta.
Suvun vanhan kartanon emäntänä hän joutui vastaanottamaan sukua useasti kotiinsa. Miehensä kuoleman jälkeen hän jäi poikansa perheen kanssa asumaan Liuksialaan kaikkien kunnioittamana ja rakastamana.
Jalmari Meurman lepää haudattuna Liuksialan muinaisen kirkon paikalle perustamallaan perhehautausmaalla, ja sinne on myös Adèle Meurmanin ruumis kätketty.