Viljo Iivar Meurman
s. 14. 3.1902
k. 27.11.1976
Viljo Meurmanin lapsuuteen liittyi läheisesti perheen kesäkoti Iso-Laakkalan tila Vääksyssä Vesijärven rannalla. Sieltä hän sai pysyvän innostuksen maalaiselämään. Viipuriin muutettiin vuonna 1909 ja hämäläispojasta tuli viipurilainen. Vuonna 1916 Laakkala myytiin, jolloin Viljon agronomihaaveet haihtuivat.
Näin hän itse kirjoittaa vuonna 1940: ”1912 tuli minusta sitten Viipurin Klassillisen lyseon ensiluokkalainen isäni toivomuksesta. Onnistunut tuo koulun valinta olikin, sillä jouduin siellä toveripiiriin, jonka veroista harvalla lienee. Se nelimiehinen ”klupi” säilyi ehjänä koko koulu- ja ylioppilasajankin, vaikka kuudennella luokalla vaihdoin koulua käytännöllisempään oppilaitokseen.”
”Tämä muodostuikin tärkeäksi elämänvaiheiden käännekohdaksi, sillä uuden koulun voimistelunopettaja ”Jyrä” Nykänen sai minut innoittavalla opetuksellaan kääntämään katseeni uuden elämänurani suuntaan. Koulussa olin jo paremmin tunnettu pallon potkijana, yleisurheilijana ja voimistelijana kuin tiedemiehenalkuna. Selvisin sentään ensiyrittämällä ylioppilaaksi vuonna 1923.”
”Heti valkolakin jälkeen valitsin raskaan tykistön aselajikseni kuten muutkin ’klupin’ pojat. RUK 7-kurssi talvella ja kaksi kesää Perkjärvellä täydensi sotilaskoulutukseni sillä kertaa. Heti syksyllä kiiruhdin Helsingin Yliopiston Voimistelulaitokselle.”
”Helsinki-Suvantola-boksi Vänni-sedän luona serkkupoikien parissa muodosti tuon vapaan 3-vuotisen ylioppilasajan, johon vielä liittyi ihanteeni Irja Nurmelan tulo ’jumpalle’. V.1927 valmistuin voimistelunopettajaksi, perin viran entisestä koulustani ja menin kihloihin. Samaa virkaa olenkin sitten hoidellut saaden mukavaksi vaihteluksi opetettavakseni laskennon ja luonnonopin tunteja. Eri seurojen iltaharjoituksia, kilpailumatkoja, voimistelujuhlia, nuorisoseuraneuvontaa ja kurssitoimintaa yms on ollut riittämiin. Kesäisin ansaittiin kylpylaitoksissa Runnilla, Heinolassa ja Lappeenrannassa.”
”Aina oli oman kesämökin haaveet mielessä. Yksi kesä vietettiin Laatokalla, sitten ostettiin 1934 Suulapirtti Perkjärveltä. Oli ankaraa työtä kesäisin: tenniskentän teko, metsänistutus sekä suon kuivatus olivat huvituksina. Kalastus, puutarhanhoito, marjastus ja metsästys muodostivat opettajan loma-aikojen elinkeinon ja ilon. Elämä oli hauskaa, kun siihen liittyi koko perheen, Irjan, Railin ja Eeron yhteistyö ja harrastus.”
”Eihän kaikki kuitenkaan saa luistaa oman tahdon mukaan. Murheet tulivat meillekin, kun saimme jakaa Karjalan heimon kohtalon, sinne jäi Suulapirtti ja monta hikikarpaloa, sinne jäi Viipurin koti. Tälle puolelle jäi karjalaisperhe, joka etsi uuden korven raivattavakseen.”
Viljo Meurmanin perhe asettui Helsinkiin, jonne Viljon koulu oli asettunut evakkoon nimellä Vaasanrinteen Yksityislyseo. Vuonna 1956 koulu jatkoi toimintaansa Maunulan Yhteiskouluna. Koko elämänsä ajan ’Mörri’ pysyi koululleen uskollisena kohdistaen koko tarmonsa sen kaikenpuoliseen kehittämiseen: kampanjat eri asioitten hyväksi, rakennushankkeet, varojen hankinta, senioritoiminta, uuden koulun ympäristö ja tietenkin urheilu. Ne antoivat työtä eläkkeellepääsyn jälkeenkin. ’Mörrin’ 60-vuotispäiväksi vuonna 1962 perustettiin stipendirahasto, joka jakaa vuosittain apurahan liikunnallisesti lahjakkaille oppilaille. Helsingin kaudellakin hän toimi koulun ulkopuolella mm. Suomen Voimisteluliiton kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä.
Viime sotiimme Viljo osallistui tykistöupseerina Kannaksen, Kiestingin ja Syvärin rintamilla. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni ja hänelle on myönnetty useita ansio- ja kunniamerkkejä sekä sotilaallisista että siviiliansioista.
Heti talvisodan jälkeen ostettiin uusi kesäpaikka, vanha torppa tiloineen Savitaipaleelta. Siellä viljeltiin sota- ja pula-aikana maata, hoidettiin lehmää, sikaa ja kanoja. Myöhemmin siellä vietettiin samanlaista elämää kuin Suulapirtissä. Otto-Iivari-serkun piirustusten mukaan sinne nousivat sauna- ja huvilarakennukset ja tenniskenttä. Vanhemmiten koko suuren perheen rakastama ’Ukka’ uurasti yhä enemmän ’Saloahossaan’, minne hänen ympärilleen kokoonnuttiin viettämään kesä- ja joululomia.
Irja Tuulikki Meurman o.s. Nurmela
s. 24.10.1905
k. 21. 5.1955
Irja Nurmela syntyi suurlakon aikana kauppias Tommi Nurmelan ja vaimonsa Hiljan vanhempana tyttärenä. Kotoa saadun alkeisopetuksen jälkeen hän siirtyi vuonna 1915 Viipurin Suomalaiseen yhteiskouluun.
Näin hän kirjoitti vuonna 1940: ”Talvet kuluivat kouluboksissa Viipurissa sisarusteni parissa. Lomat vietettiin kotona Simolassa, mihin meidän lasten toverit olivat tervetulleita. Talon myrskyisimmät, mutta kuitenkin odotetuimmat vieraat olivat vanhemman veljeni Ilmon koulutoverit, ’klupi’. Erään uuden vuoden vastaanottajaisissa tutustuin sitten Viljo Meurmaniinkin.”
”Vuosina 1921-23 kävin Porvoon Naisopiston, missä innostuin voimistelun alalle ja vuonna 1925 ilmoittauduin Helsingin Yliopiston Voimistelulaitokselle. Vuonna 1927 olin mukana Elli Björkstenin Tanskan, Ruotsin ja Norjan kiertueella, mistä palattuani menin kihloihin Viljo Meurmanin kanssa, seuraavana kesänä naimisiin ja kesällä 1929 meillä oli jo esikoinen, Raili. Kun Raili täytti 3 vuotta, hän sai syntymäpäivälahjaksi veljen, Eeron, joka kunnioitti Ivar-ukkia siinä määrin, että tuli maailmaan hänen 70-vuotispäivänsä aattona, ensimmäisenä pojanpoikana.”
”Vuonna 1935 sain ensimmäisen vakinaisen toimen Viipurin kaupungin kansakoulujen voimistelunopettajana. Tämän tiedon sain Lappiin Pallastunturille, jossa olin stipendiaattina ja hiihdonopettajana.”
”Vuodesta 1934 lähtien vietimme kesät Suulajärvellä auringonpaisteessa. Talvisin jokainen riensi kouluunsa, kunnes sota katkaisi rauhallisen työmme. Lapset lähetin (YH:n aikana) Simolaan äitini luokse, itse toimin ensiapupaikassa, Viljo oli Karjalan Kaartiin kutsuttuna. Välillä lapset tulivat kouluihinsa, mutta 30.11.1939 aamulla laitoin heidät takaisin Simolaan hetkeä ennen pommien putoilemista Viipuriin. Seuraavana iltana lähdin itsekin Simolaan ja saavuttuani sinne keskellä yötä, sain kuulla pommin osuneen taloomme siellä. Kukaan ei loukkaantunut ja äitini oli vienyt lapset jo turvaan 10 km:n päähän Peräkorpeen. Sieltä kävin viimeisen kerran kodissamme Viipurissa 13.12.1939. Tasan kolme kuukautta myöhemmin sain kuulla evakkomatkalla Mäntyharjussa, ettei meillä enää kotia ollutkaan. Simola oli onneksemme jäänyt rajan tälle puolelle, joten sieltäkäsin pääsimme uuden elämän alkuun Helsingissä ja uudessa kesäpaikassamme Savitaipaleella.”
Irja Meurman teki elämäntyönsä kansakoulujen liikuntakasvatuksen hyväksi. Helsingissäkin hänet valittiin kaupungin kansakoulujen voimistelunopettajaksi ja vuonna 1947 liikunnanneuvojaksi, jota tointa hän hoiti taitavasti ja sytyttävästi väsymättömällä innolla. Hän järjesti mm. koulujen uimaopetuksen, avusti opettajia liikunnanopetuksessa ja toteutti pohjoismaista yhteistyötä.
Tämän lisäksi hän kuului sekä Viipurissa että Helsingissä Viipurin Naisvoimistelijoiden johtokunnan keskeisiin jäseniin ja ohjaajiin. Myös Kansakoulujen liikuntakasvatusliiton johtokuntaan hän kuului sen perustamisesta lähtien ja oli suuntaa antavana voimana koko kansakoululiikunnalle. Voimistelunopettaja Elli Karvinen kirjoittaa: ”Irja Meurman oli musikaalinen johtajakyky, aito karjalainen, joka tuntui pystyvän kaikkeen.”
Kesäisin ahkeroitiin uudessa kesäpaikassa Saloahossa, missä maanviljelys ja kotieläinten hoito olivat naisten ja lasten huolena. Isä Viljon palattua sodasta ja pulan helpotuttua, alettiin Saloahossakin rakentaa uutta. Irja ehti kunnostaa Helsingissä uuden kaupunkikodin Käpylään ja saada kesäpaikkaan uuden hirsihuvilan mutta ei saanut niistä kauan nauttia, sillä kuolema kutsui hänet pois alle 50-vuotiaana