Antti ja Lilli Tulenheimo

 

Antti Agaton Tulenheimo (vuoteen 1906 Thulé)

s. 4.12.1879

k. 3.9. 1952

 

Antti Tulenheimo syntyi Kangasalla Minna ja Bror Axel Thulén esikoisena.

 

Hän kävi reaalilyseota Tampereella ja asui tuolloin sisarensa Katrin kanssa isoäiti Fredrika Thulén luona “koulukortteeris­sa”.  Ruotsinkielisen isoäidin ansiosta he oppivat ruotsin kielen täydellisesti. Ylioppilaaksi tultuaan Antti liittyi vapaaeh­toisena Suomen kaartiin ja osallistui aliupseerina Tsarskoje Selon suureen paraatiin, jonka keisarin veli tarkas­ti.

 

Antti oli hyvin musikaalinen ja lauloi Kangasalla “Klara Stjer­nan”-nimisessä nuorten laulukuorossa. Opiskeluaikanaan hän oli myös YL:n jäsen ja myöhemmin Helsingissä asuessaan kävi miltei joka viikko kaupunginorkesterin konsertissa.

 

Perusteellisten opintojen jälkeen Antti suoritti molempien oikeuksien kandidaattitutkinnon vuonna 1907 ja jatkoi opinto­jaan Berliinissä. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1911 väitös­kirjalla  “Luotto rikosoikeudellisena suojeluobjektina”. Jo samana vuonna hänet nimitettiin rikosoikeuden dosentiksi Hel­singin yliopistoon ja vuonna 1919 rikosoikeuden professoriksi, virkaan, jota hän dosenttina ollessaan oli ajoittain hoitanut. Vuonna 1929 hänet promovoitiin Tarton yliopiston kunniatohto­riksi.

 

Hänen suuria hallinnollisia kykyjään ja nauttimaansa yleistä arvonantoa osoittaa, että hänet jo 1926 valittiin yliopiston rehtoriksi. Tämän tehtävän hän jätti 1931 siirtyessään Helsin­gin ensimmäiseksi kaupunginjohtajaksi, missä tehtävässään hän sai ylipormestarin arvon vuonna 1934. Kun yliopiston kanslerin virka tuli avoimeksi vuonna 1944, hänet nimitettiin siihen yksimielisen ehdollepanon jälkeen. Tätä vastuullista tehtävää hän hoiti kuolemaansa saakka. Vuonna 1950 hänet oli lisäksi nimitet­ty vastaperustetun Helsingin kauppakorkeakoulun kansle­riksi.

 

Antti Tulenheimon elämäntyöhön kuuluu olennaisesti myös osal­lis­tuminen nuoren itsenäisen Suomen valtiolliseen ja kunnalli­seen toimintaan. Jo dosenttiaikoinaan hän oli lainvalmistelu­kunnan jäsenenä. Vuoden 1917 sekasortoisissa oloissa hän hoiti senaat­torina oikeustoimituskunnan päällikön virkaa (vastaten nykyisen oikeusministerin tehtävää). Lyhyen Hämeen läänin maaherrakauden jälkeen Antti toimi vuosina 1918-19 sisäministe­rinä Lauri Ingmanin ensimmäisessä hallituksessa. Sittemmin hän oli päämi­nisterinä suurimman osan vuotta 1925. Kansanedustajana hän oli vuosina 1922-23 ja 1930-32 toimien vv.1930-31 val­tiopäivillä ensimmäisenä varapuhemiehenä. Helsingin kaupungin­valtuustossa hän istui yhteensä noin 10 vuoden ajan, näistä vuodet 1926-29 valtuuston puheenjohtajana. Antilla oli keskei­nen asema myös vanhasuomalaisessa puolueessa ja sittemmin kansallisessa kokoomuksessa.

 

Kun Suomeen oli vuonna 1918 hyväksytty monarkistinen valtiomuo­to ja valittu kuningasehdokkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karl, hallitus asetti prinssin käyttöön kolme opettajaa, joiden tuli perehdyttää tuleva kuningas Suomen yhteiskuntaelämään, politiikkaan, hallintoon, lainsäädäntöön sekä kieleen ja kult­tuuriin. Yksi opettajista oli Antti Tulenheimo. Prinssin kerro­taan arvostaneen opettajiaan suuresti.

 

Antti ja muut opettajat (lähetystöneuvos Hjalmar J. Procopé ja fil. tri. Harri Holma) ovat kirjeissään ja päiväkirjoissaan kertoneet tästä ajasta. Päiväohjelma oli tiivis: opetusta aamusta alkaen, 13.15 lounas shaketissa, sitten iltapäivätee iltapäiväpuvussa ja 19.45 smokkipäivällinen. Illalla opettajat vielä kirjoittivat raportteja hallitukselle. “Koko päivä kuluu erilaisten kellonaikojen vahtimiseen”, kirjoitti yksi opetta­jis­ta vaimolleen. Anttia kellonajat eivät ilmeisesti vaivan­neet, sillä hän oli jo nuoruudestaan ollut hyvin täsmällinen eikä koskaan myöhästynyt mistään.

 

Antti Tulenheimolla oli lukuisia luottamustehtäviä elämänsä varrella. Hän toimi yli kahden vuosikymmenen ajan Suomen Kau­punki­liiton esimiehenä. Lisäksi hän oli mm. Akatemialautakun­nan puheenjohtaja, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien monivuotinen kansleri, Hämeen heimoliiton puheen­johtaja ja Yleisen autoliiton esimies. Lakimiesten järjestötoi­mintaan hän osallistui Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen ja sittemmin Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajana. Myös talous­elämän hyväksi hän on antanut panoksensa. Vuodesta 1923 alkaen  hän oli Vakuutusyhtiö Pohjolan hallintoneuvoston jäsen ja sittemmin puheenjohtaja. KOP:n hallintoneuvoston jäsenenä hän oli vuodesta 1931 ja puheenjohtajana vuodesta 1946.

 

Antti Tulenheimo oli sukurakas ja piti suurta sukua onnena ihmiselle. Antin päivänä eli 30. marraskuuta oli sukulaisilla tapana pistäytyä Antin ja Lillin luona kahvilla ja toisiaan tapaamassa. Sunnuntain ohjelmaan kuului talvet Helsingissä asuneen Minna-äidin tapaaminen. Kotiseutu Kangasala oli myös Antille rakas ja siellä hän kävi jokaisena kesänä.

 

Antti Tulenheimo kuuluu itsenäisen Suomen alkuvuosikymmenien merkittävimpiin vaikuttajiin niin kunnallisella ja valtiolli­sel­la kuin tieteen ja talouselämän sekä kulttuurin alalla. Laki­mies-lehdessä professori Tauno Tirkkosen kirjoittamassa nekrologissa kuvataan Anttia mm. seuraavasti: “Antti Tulenhei­mon apuun turvauduttiin sitäkin mieluummin, kun hänellä oli eräitä sellaisia arvokkaita ominaisuuksia, jotka antoivat takeen hänen sopivaisuudestaan vastuunalaisten tehtävien hoita­miseen: hän oli harvinaisen työteliäs ja tunnollinen sekä rat­kaisuissa tinkimättömän oikeamielinen ja horjumaton. Antti Tulenheimon objektiivisuus ja hänen rauhallisen asiallinen ja vakuuttava esiintymistapansa olivat myös omiansa herättämään vilpitöntä kunnioitusta ja arvonantoa jokaisessa, joka joutui hänen kans­saan kosketuksiin.”

 

 

Lilli Maria Tulenheimo o.s.Horsma (ent. Högdahl)

s. 22. 6.1880

k. 10.12.1958

 

Lilli Horsman isä oli Pietarsaaresta kotoisin ollut rakennus­mestari John Högdahl, joka johti Valkeakosken kanavan raken­nustöitä, tutustui kosken rannalla sijaitsevien Tohkan ja Naakan kar­tanoiden tyttäreen Apollonia Pastelliin ja meni naimisiin tämän kanssa.

 

Lilli syntyi perheen seitsemäntenä lapsena. Perhe asui sittem­min Helsingissä ja Lilli kävi suomalaista tyttökoulua. Hän oli jo lapsesta harrastanut näyttelemistä ja niin hän 17-vuotiaana päätti pyrkiä Suomalaiseen teatteriin. Hän menestyi kokeissa erittäin hyvin ja silloisista hakijoista vain Lilli ainoana tytöistä hyväksyttiin teatteriin. Siellä ei ollut oppilaskoulua

mutta Lillille antoivat opetusta näyttelijätär Kaarola Avellan ja Bergbomin sisarukset. Kaarlo Bergbom määräsi Lillin opas­tajaksi näyttelijätär Mimmi Lähteenojan, joka Bergbomin hank­kimien stipendien turvin matkusti Lillin kanssa ulkomaille tutustumaan eri teattereihin ja saamaan koulutusta. Lilli opiskeli Berliinin ja Wienin konservatorioissa. He oles­kelivat jonkin aikaa myös Pariisissa ja Unkarissa.

 

Lilli Horsma sai jo nuorena huomattavia osia Arkadiateatterissa ja myöhemmin Suomalaisessa teatterissa. Jo ensimmäisenä vuote­naan hän sai esitettäväkseen Päiväkummun pitojen Signen, Hamle­tin Ofelian ym. Hän onnistui niin hyvin, että Eino Leino erääs­sä arvos­telussaan totesi hänen menestyk­sensä uskomattomaksi meidän oloissamme. Leino arveli sen johtuvan hänen edullisista ulko­naisista edellytyksistään mutta se ei ollut mahdollista ilman suurta lahjakkuutta ja kaunista ääntä.

 

Lilli ja Antti tapasivat, kun Antti oli Suomalaisen Nuijan puheenjohtajana ja yhdistyksen hallitus oli halunnut kutsua vuosijuhlan esiintyjäksi Lilli Horsman. Antti sanoi Eino-vel­jelleen, että hän puheenjohtajana tanssittaisi neiti Horsmaa kerran mutta että sen jälkeen Eino tanssisi neiti Horsman kanssa ja saattaisi tämän kotiin. Ensimmäisen valssin jälkeen Antti kuitenkin päätti hoitaa neiti Horsman itse. Tästä alkoi Antin ja Lillin seurustelu, joka pian johti kihlautumiseen ja avioliittoon.

 

Sen jälkeen Lilli näytteli edelleen huomattavissa rooleissa ja arvostelut olivat hyvin kiittäviä. Uransa lopulla hän näytteli Sofokleen Antigonessa, Grillparzerin Sapphossa ja Benaventen Väärässä rakkaudessa.

 

Kun Antista vuonna 1925 tuli pääministeri ja hänen julkiset tehtävänsä muutenkin lisääntyivät, joutui Lilli vaikean valin­nan eteen eli jatkaako näyttelijän uraansa vai ollako pelkäs­tään Antti Tulenheimon vaimo. Oli vaikeaa hylätä oma ura sen ollessa huipussaan. Lilli valitsi elämän vaimona. Mutta niin tuskal­lista oli tehdä valinta, ettei Lilli enää koskaan käynyt Kan­sallis­teatterissa.

 

Kirjassaan Kansallisteatterin Ohjissa Eino Kalima kirjoitti:

“Pidän Lilli Tulenheimoa eräänä kaikkein lahjakkaimmista näyt­telijöistä, joiden kanssa olen ollut yhteistyössä. Hänellä oli kaikki näyttämötaiteilijan silmää ja korvaa tyydyttävät avut. Hän oli koruton, älykäs ja huumorintajuinen. Ohjaajan oli nautinto työskennellä hänen kanssaan. Mutta häneltä puuttui jotakin, joka olisi voinut tehdä hänestä suuren, maailmankuulun näyttelijättären – korkea taiteellinen kunnianhimo. Näyttelijä­kutsumus ei ollut hänelle elämän kaikkein pyhin.”