Martti Akseli Tulenheimo (vuoteen 1906 Thulé)
s. 20. 3.1883
k. 18.10.1945
Martti Tulenheimo syntyi urkujenrakentajan perheen kolmantena lapsena. Hän oli musikaalisen perheen ainoa jäsen, jolla oli absoluuttinen sävelkorva. Tuntui itsestäänselvältä, että hänestä tulisi isänsä työn jatkaja.
Martin koulukaupungiksi valittiin Rauma, jossa hänen äitinsä sisar Hilda Ignatius asui. Päätettyään koulunsa Martti jatkoi opiskeluaan Helsingissä Polyteknillisen opiston konerakennusosastolla. Tulevan urkujenrakentajan oli myös saatava alansa erityisopetusta: sitä Martti lähetettiin hankkimaan vuonna 1908 Saksasta, Ranskasta ja Sveitsistä, missä hän perehtyi kahden vuoden ajan perusteellisesti urkuteollisuuteen alan tehtaissa. Kotimaahan palattuaan hän ryhtyi työskentelemään isänsä rinnalla Kangasalan urkutehtaassa, joten isän kuoleman jälkeen, vuonna 1911, hän oli valmis ottamaan tehtaan johtoonsa.
Vuosien aikana Kangasalan urkutehdas saavutti korkean kansainvälisen tason ja sai ansaittua tunnustusta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Pohjoismaissa tehdas oli alansa suurin, työntekijöitä oli lähes sata. Ulkomaisesta kilpailusta huolimatta tehdas sai rakennettavakseen 1938 Suomen suurimmat urut, Lapuan kirkon 85-äänikertaisen soittimen.
Martti Tulenheimon aikana valmistettiin kolmattasataa uutta urkua, vaikka hänen kautensa aikana maamme joutui kaksi kertaa sotaan.
Kotipitäjässään Martti osallistui monenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan nuorisoseuratyöstä alkaen. Toiminta laajeni kunnallispolitiikkaan ja erilaisiin tehtäviin kokoomuspuolueessa. Tampereen Kirjapainoyhtiön johtokunnassa hän vaikutti vuosikausia, toimien myös puheenjohtajana useita vuosia.
Unohtaa ei sovi Martin osuutta autoliikenteen kehittämisessä. Jo 1920-luvulla urkutehtaan pihalle ilmestyi Ford-merkkinen auto, joka vaihtui suurempaan autojen koon kasvaessa ja hevosvoimien lisääntyessä. Autolla hän kuljetti perhettään ja työntekijöitä työmatkoille eri puolille Suomea. Martti oli perustamassa ensimmäistä suomenkielisten autoilijoiden yhdistystä Yleistä autoliittoa. Veljistään hän sai siihen mukaan Antti Tulenheimon.
Musiikkipiireissä Martti oli tunnettu henkilö. Tästä kertoo se, että hän sai pitää juhlapuheen ensimmäisillä valtakunnallisilla laulujuhlilla Kangasalla. Hänen vieraanvaraisessa kodissaan nähtiin tunnettuja taiteilijoita ja musiikkimiehiä.
Monia hilpeitä tai juhlavia hetkiä vietettiin musiikin merkeissä Oskar Merikannon ja Armas Maasalon ollessa läsnä. Vanha kotitalo Petäikkö, jonka Martti sen lunastettuaan oli kunnostanut, oli myös sukulaisten mieluisa kokoontumispaikka.
Martti Tulenheimo rakasti sukuaan ja perhettään, oli hyvä isä, iloinen ja huumorintajuinen, avulias ja huomaavainen, hauskannäköinen ja hyvä seuramies.
Eva Debora Heman
s. 3.5.1885
k. 5.8.1977
Kun Martti nouti puolisokseen Jyväskylän maalaiskunnan pappilasta vuonna 1914 rovasti K.A Hemanin keskimmäisen tyttären, lääkäriksi valmistuvan Eva Deboran, oltiin naimakaupasta hyvin tyytyväisiä molemmissa suvuissa. Tosin Meurman-suvun päämies Agathon oli kerran sanonut Hämäläisosakunnan vuosijuhlassa Eva Hemanille, joka oli sijoitettu päivällispöydässä hänen viereensä, että naisten on turha opiskella yliopistossa, saati suorittaa lääkärin tutkintoa. – Onneksi pappa Hemanilla oli toisenlaiset käsitykset naisten korkeammasta koulutuksesta, sillä nuoresta naislääkäristä Kangasala sai älykkään, rohkean ja aloitekykyisen asukkaan, joka hienotunteisesti osasi suhtautua vanhan kunnanlääkärin reviiriin. Kun valtiollinen itsenäisyys toi maaseudulle paljon uusia toimintoja, oli Eva niitä rohkeasti ensimmäisten joukossa toteuttamassa.
Vapaussodan jälkeen hän oli perustamassa Lotta Svärd-yhdistyksen Kangasalan paikallisosastoa toimien sen puheenjohtajana järjestön lakkauttamiseen asti. Pian hänet valittiin Pohjois-Hämeen lottapiirin puheenjohtajaksi ja lottajärjestön keskusjohtokuntaan. Siihen hän kuului vuosikausia kohoten järjestön lääkintöpäälliköksi, joka organisoi lottien lääkintäkoulutuksen ja sairaalatyön sekä vastasi kenttä- ja sotasairaaloitten varustuksesta järjestönsä puolesta.
Eva Tulenheimo ehti olla Lotta Svärdin keskusjohtokunnan varapuheenjohtajana parisen vuotta ennen järjestön hajoittamista. Tässä tehtävässä hän vei järjestön puheenjohtajan Fanni Luukkosen kanssa lotta-aatetta muihin Pohjoismaihin ja esitteli sitä sotilaspiireissä sekä korkeissa, vaikutusvaltaisissa asemissa oleville henkilöille, mm. Ruotsin kuningashuoneen jäsenille. Taidolla ja lämmöllä suoritetusta työstä isänmaan hyväksi hänelle myönnettiin useita korkeita kunniamerkkejä mm. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitali kultaristein.
Vaikka lottatyöstä muodostuikin Eva Tulenheimon tärkein elämäntyö, hän ennätti olla mukana monessa muussakin rakentavassa toiminnassa. Mannerheimin lastensuojeluliiton työtä hän oli aloittamassa Kangasalla 1920-luvun alussa, samoin Punaisen Ristin toimintaa. Hän oli perustamassa Kangasalan Yhteiskoulua ja toimi koulun johtokunnan puheenjohtajana ja ensimmäisenä koululääkärinä. Lisäksi hän oli partiolippukunta Roineen Tyttöjen ensimmäisiä tukijäseniä.
Eva Tulenheimo ennätti ottaa osaa myös kunnalliselämään. Hän kuului mm. kunnanvaltuustoon, terveydenhoitolautakuntaan, kirjaston ja kirkonkylän kansakoulun johtokuntiin monivuotisena puheenjohtajana. Useina vuosina hän hoiti myös pitäjän kunnanlääkärin viransijaisuutta.
Miehensä rinnalla urkutehtaan lääkärinä Eva Tulenheimo tutustui hyvin tehtaaseen, sen työntekijöihin ja heidän perheisiinsä. Siitä oli hänelle paljon apua, kun hän leskeksi jäätyään vuonna 1945 joutui ottamaan tehtaan johdon käsiinsä. Eva ja Martti Tulenheimon poika, Pertti Tulenheimo oli saanut ylioppilaslakin sotavuonna 1942 ja opiskeli isän kuollessa. Tehtaan johtajan tehtävät siirtyivät hänelle hänen saatuaan opintonsa päätökseen.
Eva Tulenheimo kuoli 92-vuotiaana kaikkien suuresti kunnioittamana. Eva Deboralla oli runsaasti ystäviä, ja lapsenlapsilleen hän oli rakas mummu, jonka ympärille mielellään kokoonnuttiin.